Monikielisyys viittomakielisessä perheessä : tapaustutkimus lasten koodinvaihdosta ja kielten käytöstä monikielisessä perheessä
Päivämäärä
2011Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.
Pro gradu -työssä tutkimme Suomessa asuvan monikielisen viittomakielisen perheen lasten kielenkäyttöä. Selvitimme, miten viitottujen ja puhuttujen kielien käyttö vaihteli perheessä ja perheen ulkopuolella ja millaisia kieli-identiteettejä monikielisen perheen lapsella on. Tutkimusperheen lapsilla on käytössään yhteensä neljä kieltä - kahden viittomakielen lisäksi heillä on käytössään myös kaksi puhuttua kieltä. Näiden lisäksi lapset käyttivät vanhempiensa kanssa keskustellessaan toisinaan pelkkää huuliota ilman viittomaa, ja toisinaan niin kutsuttuja kontaktiviittomisen (contact signing) muotoja. Perheen lapset ovat siis simultaanisti monikielisiä, koska he ovat syntymästään lähtien omaksuneet sekä äidin että isän kielet.
Tutkimuksen aineistona olivat perheessä videokuvatut kielenkäyttötilanteet. Aineiston toinen osa oli perheenjäsenten haastattelu ja kolmas osio perheenjäsenten ottamat valokuvat. Aineisto on siten kerätty käyttäen etnografista havainnointia, videoitua haastattelua ja informanttien omatoimista valokuvausta.
Tutkimuksessamme keskityimme seuraamaan lasten kielenkäyttöä erityisesti koodinvaihtoa ja lainaamista. Kontaktiviittomisen muodot tulivat lisäksi esille mielenkiintoisina ilmiöinä aineistoa analysoidessamme. Tutkimuksen mukaan koodinvaihdossa lausuman sisällä käytetään kahta eri viittomakieltä, kieli siis vaihtuu kesken lausuman. Lainoissa taas pääsääntöisesti lainattiin yksittäinen viittoma käytettävään viittomakieliseen lausumaan. Erikoisimpia ilmiöitä oli taas kontaktiviittomisen muodot, joista yksi esimerkki ovat lainasanat huuliossa - näistä lainoista oli kyse silloin, kun viittoja puhui ja viittoi samanaikaisesti, tai hän käytti yhden viittomakielen huuliota ja toisen viittomakielen viittomaa. Tutkimuksessamme kieli-identiteeteistä huomionarvoisena ilmiönä tuli esille kuulevien lasten 'ei-kuuleminen' tietyssä tilanteessa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"These guys don't care, ei niitä kiinnosta" : koodinvaihto monikielisessä perheessä kasvaneiden sisarusten keskustelussa
Myllymaa, Matilda (2024)Tutkielmassa tarkastellaan koodinvaihtoa monikielisessä perheessä kasvaneiden sisarusten välisessä keskustelussa. Informantit ovat kasvaneet perheessä, jossa puhutaan kahta eri kieltä. Tutkielmassa kuvataan koodinvaihdon ... -
Kaksikielisten lasten kieli-identiteetti ja kokemukset kaksikielisyydestä : tapaustutkimus 6–9-vuotiaiden venäläis-suomalaisten lasten kieli-identiteetistä
Äyräs, Suvi (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lasten näkökulmaa heidän kaksikielisyydestään. Tutkimus tavoitteli myös lasten omia kokemuksia ja ajatuksia kahden kielen käytöstä. Tavoitteena oli lisäksi selvittää, millaisia ... -
Suomalaista viittomakieltä omaksuvien 8-vuotiaiden lasten kerrontataidot SVK-NARRATI menetelmällä arvioituna
Pietarinen, Heta (2021)Tutkielmassa tarkastellaan suomalaista viittomakieltä omaksuvien 8-vuotiaiden lasten kerrontataitoja ja tarkkaillaan ikäluokan sisällä esiintyvää variaatiota. Tarkastelun alla ovat erityisesti lasten tuottamien tarinoiden ... -
KODA-lasten leksikaaliset taidot
Vuorenmaa, Pia (2021)Tutkielmassa tarkastellaan KODA-lasten (kids of deaf adults) eli kuurojen vanhempien kuulevien lasten SVK-LEKSIKKO-arviointimateriaalin tulosten pohjalta heidän leksikaalisia taitojansa, jotka ovat viittoma- ja sanavarastoihin ... -
The Development of Childhood Multilingualism in Languages of Different Modalities
Kanto, Laura (Cambridge University Press, 2022)Multilingualism is not only limited to people or communities using multiple spoken languages, and complex linguistic diversity of signing communities is often seen among signers. This chapter focuses on the special type ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.