Vaikuttamisen uudet areenat : viestinnän digitalisoitumisen merkitys poliittisten puolueiden viestinnälle
Tämä yhteisöviestinnän pro gradu -tutkielma käsittelee viestinnän digitalisoitumista ja sen seurauksia sekä poliittisten puolueiden viestintää. Aihetta lähestytään perehtymällä viiteen vaikuttamisviestinnän teoriaan: lobbaukseen, teemojen hallintaan, teema-areenoihin sekä agenda- ja portinvartijateorioihin. Tutkimusongelmana on, millainen merkitys viestinnän digitalisoitumisella on poliittisten puolueiden viestinnälle ja vaikuttamiselle.
Tutkimuksen empiriaosuus toteutettiin kvalitatiivisena, ja aineisto koostuu eduskuntapuolueiden puoluetoimistojen edustajille tehdyistä teemahaastatteluista. Tutkimustulosten mukaan Suomen poliittiset puolueet ovat kohdanneet viestinnän digitalisoitumisen myötä suuria viestinnällisiä haasteita. Uusien viestintäkanavien ja tiedon lisääntynyt määrä, tiedonkulun valtava nopeutuminen sekä tarve vuorovaikutuksellisuuteen ovat aiheuttaneet resurssipulasta kärsiville puolueille ongelmia vastata kehityksen kulkuun.
Puolueet ovat kiinnostuneita siitä, mitä niistä puhutaan ja etsivätkin aktiivisesti niitä koskevia teema-areenoita. Paine vuorovaikutuksen lisäämiselle tuntuu myös puolueiden viestinnässä, mikä on haastanut puolueet pohtimaan luontevaa tapaa osallistua teema-areenoilla käytävään keskusteluun. Digitalisoitumisen ja nopean journalismin myötä myös teemojen hallinta korostuu, sillä yhdenkin väärän tiedon pääsy median agendalle voi aiheuttaa hetkessä mittavia seurauksia.
Tutkimuksen teorian ja empirian perusteella näyttää siltä, että joukkoviestintä ja sosiaalinen media eivät niinkään kilpaile keskenään, vaan pikemmin täydentävät toisiaan. On kuitenkin oletettavaa, että tulevaisuudessa siirrytään yhä enemmän kohti vuorovaikutteista viestintää.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25002]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Musiikki vaikuttamisen keinona eduskuntavaaleissa 2019
Hautakangas, Hilda-Maria (2023)Vaikuttamisen keinoista on hyvä olla tietoinen, sillä lähes joka päivä kohtaamme tilanteita, joissa päätöksiimme, mielipiteisiimme, arvomaailmaamme tai mielikuviimme pyritään vaikuttamaan keinolla jos toisella. Etenkin ... -
Vaikuttaminen kansainvälisessä etujärjestössä
Huhtaniska, Maiju (2016)Tämän maisterin tutkielman tutkimustehtävänä oli kuvata, millaista etujärjestön vaikuttamaan pyrkivä viestintä on kansainvälisessä kontekstissa. Tutkielman tavoitteena oli tarkastella vaikuttamisen prosesseja ja muotoja ... -
Poliittinen vaikuttaminen murroksessa? : näkemyksiä kansalaisaloitteen ja sosiaalisen median roolista vaikuttamiskanavina
Rinkinen, Joonas (2016)Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille kansanedustajien ja kansalaisaloitekampanjan työryhmän jäsenten näkemyksiä kansalaisaloitteen ja sosiaalisen median roolista vaikuttamiskanavana poliittiseen päätöksentekoon sekä ... -
Brexit : Public Relations Campaign with Integrated Social Media Changed Political World
Spickett-Jones, J. Graham; Niininen, Outi (Routledge, 2023)Both the 2016 US election of President Trump and the outcome of the 2016 United Kingdom European Union Membership Referendum, in favour of the Vote Leave campaign, are frequently given as examples to illustrate the power ... -
When Social Media Influencers go Political : An Exploratory Analysis on the Emergence of Political Topics Among Finnish Influencers
Suuronen, Aleksi; Reinikainen, Hanna; Borchers, Nils S.; Strandberg, Kim (Routledge, 2022)Social media influencers are often understood as non-political actors who, due to the impact they exert on their followers’ purchase decisions and brand attitudes, play an important role in marketing and branding. In recent ...