Vierassanat Kauneus ja terveys -lehdessä
Tutkielman tavoitteena on tarkastella, millaisia vierassanoja käytetään suomalaisessa naistenlehdessä. Näkökulmina ovat lainasanojen rakenne, niiden sisältämät konsonanttiyhtymät, ääntäminen ja oikeinkirjoitus sekä etenkin se, mitä uutta ja suomen kielelle vierasta niihin sisältyy. Aineisto koostuu yleisnimistä, jotka on kerätty muutamista Kauneus ja terveys -lehden numeroista vuosilta 2007 ja 2009. Lisäksi tutkielmaan sisältyy pieni vertailuaineisto numerosta 5/2000. Varsinaista aineistoa on 478 sanaa ja vertailuaineistoa 127 sanaa.
Aineistossa on sekä sitaatti- että erikoislainoja, jotka ovat yksiosaisia, yhdyssanoja tai sanaliittoja. Suurin osa on substantiiveja. Mukautettuja lainoja on eniten. Yleisin mukauttamiskeino on epenteettinen i (wrappi). Johdoksista valtaosa on supistumaverbejä (zumbata). Adjektiivijohtimista tyypillisin on inen (ayurvedinen). Substantiivijohtimet puolestaan ovat enimmäkseen deverbaalisia teonnimiä (sheivaus). Yhdyssanoista valtaosa sisältää suomenkielisen tai sellaiseksi mieltyvän perusosan (cashewpähkinä). Sanaliittoja esiintyy niin yksin kuin yhdyssanoissa (body pump, voice massage -terapeutti).
Konsonanttiyhtymiä voi esiintyä sanan alussa, keskellä tai lopussa. Yleisimpiä ovat sanansisäiset kahden tai kolmen konsonantin yhtymät (chardonnay, hipsterit). Monet yhtymistä ovat laadultaan suomen kielestä poikkeavia (ndombolo), mutta myös tuttuja yhtymiä esiintyy.
Aineistoon sisältyy monia suomen kielelle vieraita äänteitä (mm. suhu-s). Vierassanat tulisi yleisesti ääntää alkuperäkielen mallin mukaan, mutta käytännössä tämä ei useinkaan toteudu, vaan monia lainasanoja äännetään suomalaisittain niiden kirjoitusasun mukaisesti. Oikeinkirjoituksen kannalta ongelmallista on se, että vierassanojen taivuttaminen ei ole aina helppoa suomesta poikkeavan kirjoitusasun vuoksi. Myös yhdysmerkin käyttämisessä on vaihtelua. Aineiston yhdyssanoista noin puolet on kirjoitettu yhteen ilman yhdysmerkkiä.
Tutkielmassa selvisi, että vierassanojen käyttö on monipuolistunut ja lisääntynyt viime vuosina ja uutta lainasanastoa on tullut runsaasti. Vierassanojen käyttö ei kuitenkaan aina ole täysin ongelmatonta, sillä niiden merkitys ja käyttötapa eivät aina ole lukijalle selviä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Matinee oder Matinée : Eine Studie über die Rechtschreibung von aus dem Französischen entlehnten Wörter auf -ee/-ée in der deutschen Gegenwartsschprache
Kärkimaa, Venla (2019)Saksan kielessä on paljon lainasanoja, jotka ovat peräisin muun muassa ranskasta. Vierasperäisien sanojen oikeinkirjoitus tuottaa hankaluuksia, koska vaikka myös niihin pätee oikeinkirjoitussäännöt, eivät nämä säännöt ole ... -
Ristiriitainen nainen : naiskuvan rakentuminen Sport-lehdessä
Kangasniemi, Sara (2014) -
Would you like to have some beta with those slopers? : anglicisms in Finnish sport climbing jargon
Laitinen, Jarno (2020)Tämä kandidaatin tutkielma keskittyy suomalaisen urheilukiipeilyn erikoiskieleen. Tutkielman keskiössä ovat englantilaisperäiset lainasanat, eli anglismit ja se miten ne ilmenevät tässä erikoiskielessä. Kiipeilyssä käytettävän ... -
Engelska lånord i svenska ungdomars diskussioner på nätforumet Ungdomar.se
Tuovinen, Minna (2011)Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisia englannin kielestä lainattuja sanoja ruotsalaiset nuoret käyttävät internetin keskustelupalstoilla. Tutkielmassa tarkastellaan lingvistisestä näkökulmasta sanoja, jotka ... -
Kein Event, sondern ein Happening : zur Bedeutung und Verwendung der beiden Anglizismen in der deutschen Sprache
Koivula, Maria (2020)Kieli kehittyy jatkuvasti ja ottaa vaikutteita muista kielistä. Esimerkiksi globalisoitumisen ja teknologian kehittymisen myötä englannin kielen merkitys maailmalla on vain kasvanut. Englannin kielestä lainataan toisiin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.