Peruskoululaisten suhtautuminen koululiikuntaan
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka alakoulun viidesluokkalaiset suhtautuvat
koululiikuntaan. Tutkimuksessa selvitettiin teemahaastattelun avulla liikuntatunteihin
suhtautumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen lähtökohtana toimivat aikaisemmat
tutkimukset oppilaiden suhtautumisesta koululiikuntaan. Tutkielman alussa oppiaineen
luonnetta tarkastellaan koululiikunnan tavoitteiden ja teorian pohjalta. Lisäksi
tutkimuksessa tarkastellaan liikunnan erityispiirteitä peruskoulun oppiaineena sekä
perehdytään liikuntaan koulun liikunnanopetuksen ja nuorten liikunta-aktiivisuuden
näkökulmista, jotka ovat tällä hetkellä vahvasti hyvinvointikeskeisiä.
Tämän tutkimuksen aineistona käytettiin teemahaastatteluaineistoa, joka
kerättiin syyskuussa 2010. Tutkimuksen kohdejoukkona oli kahdeksan Petäjäveden
alakoulun viidennen luokan oppilasta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista
lähestymistapaa, jossa selvitettiin oppilaan omia tuntemuksia ja mielipiteitä
koululiikunnasta.
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden yhteys koululiikuntaan
Kivelä, Janika (2022) -
Motivoivaa motoristen perustaitojen oppimista seinille hyppien : Parkour-oppimateriaali koululiikuntaan ja harrastetoimintaan
Kantola, Juho; Laine, Ville (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tukea suomalaisten lasten ja nuorten liikuntataitojen, erityisesti motoristen perustaitojen kehittymistä motivoivalla tavalla parkourin oppimateriaalituotannon keinoin. ... -
Psykologisten perustarpeiden tyydyttymisen ja tukahduttamisen, koululiikuntamotivaation sekä viihtymisen yhteydet 7. Luokkalaisilla
Anttila, Saana-Sofia (2020)Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli tutkia 7. luokkalaisten oppilaiden kokemien psykologisten perustarpeiden tyydyttymisen ja tukahduttamisen, koululiikuntamotivaation sekä viihtymisen yhteyksiä toisiinsa. Tutkimuksen ... -
Suomalaisten 5- ja 8-luokkalaisten motivaatiotekijät liikuntatunneilla ja Move! -mittauksissa
Pirilä, Saana; Westersund, Perttu (2017)Pirilä, S. & Westersund, P. 2016. Oppilaiden motivaatiotekijät liikuntatunneilla ja Move! -mittauksissa. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän Yliopisto. Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 79s., 6 liitettä. Tu ... -
Yläkouluikäisten nuorten kokemuksia liikuntatuntiviihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä
Mattila, Salli (2019)Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää yläkouluikäisten nuorten kokemuksia ja ajatuksia liikuntatuntiviihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä sekä siitä mitä yläkouluikäiset ajattelevat yleisesti koululiikunnasta; onko se ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.