Henkinen hyvinvointi koulun liikuntatunnilla : yläkoulun kahdeksasluokkalaisten ja liikunnanopettajien näkemyksiä aiheesta
Date
2010Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää nuorten henkistä pahoinvointia aiheuttavia tekijöitä, henkisen pahoinvoinnin näkymistä koulun liikuntatunnilla ja opettajien vuorovaikutuksellisia keinoja kohdata vaikeita sosiaalisia tilanteita oppilaiden kanssa. Keräsimme henkistä hyvinvointia kartoittavan kyselylomakeaineiston Keski-Suomen alueen yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaisilta oppilailta (n=25) ja haastattelut heidän kahdelta liikunnanopettajaltaan. Lisäksi haastattelimme yhden kyselylomakkeeseemme vastanneen tytön ja pojan. Kyselylomakeaineiston käsittelimme ristiintaulukoinnin avulla, laadullisen aineiston sisällönanalyysin ja teemoittelun avulla. Lähestymisnäkökulma tulkintaan oli fenomenologinen.
Henkistä pahoinvointia nuorille aiheutti tutkimuksemme mukaan eniten heikot perhesuhteet. Myös koulupaineet, ongelmat ystävyyssuhteissa ja yhteiskunnan aiheuttamat paineet, kuten ulkonäköpaineet, aiheuttivat henkistä pahoinvointia. Tutkimusryhmämme tytöt olivat poikia masentuneempia. Tyttöjen mielialakyselyn vastaukset noudattivat pitkälti valtakunnallisia tuloksia, mutta pojat suhtautuivat asioihin keskimääräistä myönteisemmin. Tutkimusryhmässä 12 %:lla esiintyi lievää tai kohtalaista masennusta ja 4 %:lla vakavaa masennusta. Osoittautui, että yhteiskunnassa korostuva yksilöllisyys oli yhteydessä nuorten henkiseen hyvinvointiin ja siitä puhumiseen. Luottamuksen puute ihmissuhteissa ja erityisesti opettaja-oppilas-suhteessa liittyi myös nuorten kokemaan henkiseen pahoinvointiin.
Henkisen pahoinvoinnin esiintyminen liikuntatunnilla oli tytöillä ja pojilla osittain erilaista. Opettajat pystyivät havaitsemaan henkistä pahoinvointia normaalista poikkeavan käyttäytymisen, kuten epänormaali vuorovaikutus tai kehonkieli, perusteella. Joissakin tapauksissa oppilaat tulivat itse tai kaverin välityksellä kertomaan huolistaan opettajalle. Opettajien on kuitenkin vaikea havaita henkistä pahoinvointia jos oppilaat ovat haluttomia puhumaan henkilökohtaisista asioistaan.
Opettajat kokivat saaneensa ongelmaratkaisu- ja vuorovaikutustaidot lähinnä kokemuksen kautta. Kuunteleminen, läsnä oleminen, rauhallisuus ja luottamuksen osoittaminen nousivat opettajien puheessa tärkeimmiksi vuorovaikutustaidoiksi ongelmatilanteissa. Läheinen ja luottamuksellinen opettaja-oppilas-suhde voi edistää henkilökohtaisista asioista puhumista. Opettaja voi omalla toiminnallaan auttaa oppilaita selvittämään ongelmiaan ja samalla edistää nuorten henkistä hyvinvointia.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tunne- ja vuorovaikutustaidot liikuntatunnilla : opettajien ja oppilaiden kokemuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen käytöstä yläkoulun liikuntatunnilla
Hautala, Stina (2017)Tämän fenomenologis-hermeneuttiseen menetelmään perustuvan haastattelututkimuksen tarkoituksena oli tutkia liikunnanopettajien ja yläkouluikäisten tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä niiden käyttöä liikuntatunnilla. ... -
Yläkoulun oppilaiden kokemuksia liikunnanopettaja-oppilassuhteesta ja liikunnanopettajan vuorovaikutuskäyttäytymisestä liikuntatunnilla
Jokinen, Hanna-Maria (2018)Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää yläkouluikäisten oppilaiden kokemuksia heidän ja liikunnanopettajan välisestä vuorovaikutussuhteesta sekä kuvata oppilaiden kokemuksia liikunnanopettajan vuorovaikutusk ... -
Alakoulun laaja-alaisten erityisopettajien näkemyksiä työrauhasta pienryhmäopetuksessa
Marttinen, Merja (2018)Marttinen, Merja. 2018. Alakoulun laaja-alaisten erityisopettajien näkemyksiä työrauhasta pienryhmäopetuksessa. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen ja psykologian laitos. 46 ... -
Tavataan taas koulussa : vertaissuhteet, hyvinvointi ja kouluviihtyvyys peruskoulun alakoulusta yläkouluun siirryttäessä
Ruotsalainen, Jenni (2009)Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella oppilaiden vertaissuhteita, hyvinvointia ja kouluviihtyvyyttä, niissä tapahtuvia muutoksia oppilaiden siirtyessä alakoulusta yläkouluun sekä vertaissuhteiden yhteyttä hyvinvointiin ... -
Yläkoulun liikunnanopettajien kokemuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen käytöstä ja opettaja-oppilassuhteesta liikuntatunneilla
Lauri, Hilda; Uski, Saila (2024)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tutkia yläkoulun liikunnanopettajien kokemuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen käytöstä ja opettaja-oppilassuhteesta liikuntatunneilla. Tavoitteena oli selvittää, mitä tunne- ...