Assosiaatioiden ilotulituksesta koherentiksi kertomukseksi : kaksisuuntainen mielialahäiriö ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudet
Tässä tutkimuksessa tutkin omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttisia mahdollisuuksia osana kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kuntoutumista. Tutkimukseni pohjaa terapeuttisesta kirjoittamisesta ja omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta tuotetun tutkimustiedon soveltamiseen suhteessa Marya Hornbacherin, Terry Cheneyn ja Cecilia Aspin omaelämäkerrallisten romaanien kerrontaan ja sisältöön sekä henkilökohtaiseen kokemustietooni kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kirjoittamisesta ja sen terapeuttisuudesta.
Tutkimukseni aikana löytämäni teoriatieto vahvistaa tutkimistani omaelämäkerrallisista romaaneista ja omasta tekstistäni havaitsemieni terapeuttisuuden osatekijöiden paikkansapitävyyden. Koherentin kertomuksen muodostamisen hyvinvointivaikutukset, sisäisen tarinan korjaantuminen, merkityksen löytäminen kärsimykselle, trauman käsittely kirjoittamisen kautta, identiteettikysymysten käsittely sekä stigmasta vapautumiseen liittyvät seikat muodostavat tämän tutkimuksen ytimen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kirjoittamiseen liittyvinä hoitavuuden aspekteina.
Tutkimukseni on ollut monivaiheinen projekti, jossa olen yhtä aikaa tutkinut monialaisesti niin omaelämäkerralliseen kirjoittamiseen, terapeuttiseen kirjoittamiseen kuin psykiatriaan ja psykoterapiaan liittyvää tutkimusta. Myös luovuuden ja mielenterveyden häiriöiden välisestä suhteesta tehty tutkimus on osa työtäni, samoin kuin runomuodon käyttö hoitavana elementtinä kirjoittamisprosessissa. Tämä kaikki on taustoittanut tutkimieni omaelämäkerrallisten romaanien ja oman tekstini yksityiskohtaista tarkastelua ja tutkivaa lukemista.
Tutkimukseni tarkoitus on todistaa, että kirjoittamalla on mahdollista saada aikaan runsaasti hyvinvointivaikutuksia kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville niin itsehoidollisena menetelmänä kuin yhdistettynä psykoterapeuttiseen hoitoon. Myös julkaistavaksi tarkoitetun omaelämäkerrallisen tekstin kirjoittamiseen liittyy terapeuttista potentiaalia. Mielenterveyden häiriöihin liittyvän stigman heikentämisessä ja poistamisessa kirjoittaen jaetulla kokemustiedolla voi olla merkittävä rooli.
...
Muu nimeke
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen terapeuttiset mahdollisuudetAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
“Oman laulun tekeminen on kivaa, ja on kivaa kun tehdään yhdessä” : terapeuttisen laulunteon mahdollisuudet oppilaan kokonaisvaltaisen kasvun edistäjänä musiikkioppilaitoksen sävellysopinnoissa
Lehto, Anniina (2021)Musiikkioppilaitosten opetussuunnitelmat ovat viime vuosien aikana muuttuneet merkittävästi. Uusissa opetussuunnitelmissa painotetaan oppilaan hyvinvointia, vahvuuksien tunnistamista, vuorovaikutustaitojen kehittämistä ja ... -
Omaelämäkerran kirjoittamisen prosessista
Viik, Marja (2013)Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa perehdytään omaelämäkerran uudelleenkirjoittamisen prosessiin. Aineistona ovat vanha ja uusi omaelämäkerta sekä päiväkirja. Tavoitteena on selvittää, mitä tapahtuu uudelleenkirjoittamisen ... -
Kirjoittamisen opettajan kertomus : kirjoittamisen opettamisesta kognitiiviselta pohjalta
Ekström, Nora (Jyväskylän yliopisto, 2011) -
Käsin kirjoittamisen hyvät puolet
Hynynen, Marja-Leena (2018)Kirjoittamisen fyysiset työvälineet ovat muuttuneet paljon niistä ajoista, kun kirjoittaminen keksittiin, ja nykyisin muutos tuntuu olevan entistä nopeampaa. Elämme vaihetta, jossa näppäimistöt ovat suurelta osin syrjäyttäneet ... -
Vierailu kauneuden taloon : miten pala elämää muuttuu äänikerronnaksi : erään radiodokumentin tarina
Waronen-Rantamäki, Aune (2003)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.