Ääni, kuva ja teksti Valkeakosken teinimurhaa käsittelevissä TikTok-uutisvideoissa
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Mediamaiseman murroksen seurauksena uutisia julkaistaan perinteisen printtilehden ja verkkosivujen lisäksi myös sosiaalisessa mediassa. Somealustoista TikTok onkin monen suomalaisnuoren ensisijainen uutislähde. TikTok on viihteellinen alusta, jonka vuoksi henkirikoksia käsittelevät uutisvideot voidaan nähdä olevan ristiriidassa sovelluksen tarkoitusperiaatteen kanssa.
Tässä tutkielmassa analysoimme, miten Valkeakosken teinimurhasta uutisoitiin TikTokissa neljän suomalaisen mediatalon (Yle, MTV Uutiset, Ilta-Sanomat ja Iltalehti) videoiden kautta. Tutkimusmetodimme on laadullinen sisällönanalyysi, jossa tarkastelimme ääni- ja kuvakerrontaa sekä tekstielementtien käyttöä multimodaalisesta näkökulmasta.
Tuloksemme osoittivat, että mediatalot lähestyivät uutisointia eri tavoin, mikä näkyi audiovisuaalisten kerrontatapojen monipuolisuutena. Mediatalojen kerronnalliset tyylit vaihtelivat. Yle Uutiset hyödynsi johdonmukaista tyyliä kaikissa videoissaan, kun taas Ilta-Sanomilla oli monipuolisempi mutta hajanaisempi visuaalinen linja. MTV Uutisten ja Iltalehden videot sijoittuivat Yle Uutisten ja Ilta-Sanomien välimaastoon videoiden tyylin yhtenäisyydessä. Tutkimus korostaa TikTokin merkitystä uutisalustana erityisesti nuorten yleisöjen tavoittamisessa sekä lyhytvideojournalismin potentiaalia vakavien aiheiden käsittelyssä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Somealustojen vaikutukset journalismin sisältöön ja muotoon Yle Uutisten henkilövetoisissa nuorten uutisvideoissa
Valtee, Jari (2023)Tässä maisterintutkielmassa selvitetään miten Tiktok, Instagram ja Youtube vaikuttavat Yle Uutisten henkilövetoisten uutisvideoiden journalismin sisältöön ja muotoon ja minkä verran journalistista valtaa luovutetaan ... -
TikTok affordances and everyday nationalism : An exploration of #expat
Larvik, Georgia (2023)Although we often speak of a highly interconnected and globalized world, imagining the world as being comprised of nations is a pervasive and often more commonplace than we tend to notice in our everyday lives. Nationalism ... -
”Olisi törkeääkin, jos lapset ovat somessa, eikä kukaan tuottaisi heille laadukasta sisältöä.” : mediaympäristön mahdollisuudet lasten uutisten tuottamisessa lasten uutisten tekijöiden näkökulmasta
Mäkilä, Pi (2022)Lapsille suunnattujen uutissisältöjen määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina. Vuodesta 1944 ilmestyneen aikakauslehti Koululaisen rinnalla ovat nousseet viime vuosina sekä Apu Junior, HS Lasten uutiset, HBL Junior että ... -
Uutismedioiden menestys ja sisällöntuotannon strategiat TikTokissa : ”Käsittämätöntä on se, mikä siellä toimii ja mikä ei”
Andersson, Iiris; Hautamaa, Vilja (2021)Tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, millaisin keinoin uutismediat ovat aloittaneet sisällöntuotannon TikTokissa. Tämän lisäksi selvitetään, mitkä uutismedioiden tuottamista sisällöistä ovat menestyneet alustalla. ... -
Breaking on Twitter! : suomalaiset ja pohjoisamerikkalaiset urheilujournalistit uutisten julkistajina Twitterissä.
Valtee, Jari; Närhi, Jaakko (2019)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata suomalaisten ja pohjoisamerikkalaisten urheilujournalistien käytäntöjä ja toimintaa uutisten breikkaamisessa Twitterissä. Tavoitteena oli myös havainnoida, millaisia eroja suomalaisten ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.