Miten musiikinopettajan oma musiikkimaku vaikuttaa opetukseen - ja miten se saisi tai ei saisi näkyä opetuksessa?
Tutkin maisterintutkielmassani musiikinopettajien omaa musiikkimakua, niin tämän
ilmenemismuotojen näkökulmasta kuin myös sen, onko oman musiikkimaun
vaikuttaminen musiikinopetukseen positiivinen vai negatiivinen asia
musiikkikasvatuksen tavoitteiden ja konventioiden valossa.
Tutkimus on suoritettu laadullisena analyysinä - haastattelin kolmea
musiikinopettajaa aiheesta, ja analysoin haastatteluissa nousseita ajatuksia
opetussuunnitelmien ja teoriapohjan valossa.
Haastatelluista opettajista kaikki kokivat, että edes jossain määrin oma
musiikkimaku on vaikuttanut opetuksen sisältöön, ja että asian suhteen kuuluu olla
kriittinen. He tunnistivat musiikkimaun välittymisen opetukseen uhkana, esimerkiksi
tilanteessa missä opetus värittyy puolueelliseksi, sekä toisaalta myös mahdollisuutena,
esimerkiksi tilanteessa missä opettaja motivoi oppilaita oman aidon innostuksensa
kautta.
Haastateltujen kesken oli eriäviä näkemyksiä siitä, näkivätkö he ilmiön
kokonaisuudessaan enemmän uhkana vai mahdollisuutena. Tämä diskrepanssi,
teoreettisen viitekehykseni valossa, aiheutti pohdintaa ja päätelmiä tutkimani aiheen
tilannekohtaisuudesta. Aineiston valossa tutkimuksen tulokset viittaavat
musiikinopettajan oman harkintakyvyn tärkeyteen; oman musiikkimaun välittyminen
opetuksen sisältöön voi olla harkitussa käytössä voimavara, mutta monessa tilanteessa
se voi kääntyä päälaelleen ja uhata opetuksen laatua ja tavoitteita.
Tutkimuksen tavoite on tuoda tietoa ja pohdintaa siitä, millä tavoin
musiikinopettajan oma musiikkimaku saisi tai ei saisi näkyä opetuksessa,
musiikkikasvatuksen kentälle. Näen aiheessa potentiaalia jatkotutkimukselle.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29710]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Musiikinopettajien käsityksiä ja kokemuksia empatiasta ja myötätunnosta sekä niiden asemasta opetuksessa ja opetussuunnitelmissa
Voutilainen, Anna (2021)Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman arvoperustassa sekä opetussuunnitelman musiikin oppiaineen yleisissä tavoitteissa mainittua myötätunnon ja empatian käsitettä. Tutkimukseni avulla ... -
Musiikinopettaja keskellä äänten valtatietä! : tapaustutkimus: musiikinopettajan kokema melu ja melualtistuminen
Ruippo, Selma (2022)Musiikinopettajan ammattikuvaan kuuluu kasvatus- ja opetustyötä, jonka meluympäristö voi vaihdella tunneittain. Oppitunnit pitävät sisällään opetussuunnitelman mukaisesti moninaisia keinoja toteuttaa musiikillista toimintaa ... -
Musiikinopettajan näkökulmia kitaransoiton opetuksesta kansalaisopistossa ja yläkoulussa
Kosola, Lotta (2021)Tämä tapaustutkimus selvittää yhden musiikinopettajan näkemyksiä kitaransoiton opetuksesta kansalaisopistossa ja koulun musiikintunnilla. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdella syvähaastattelulla. Haastateltava henkilö ... -
"Ope me stalkataan sua Instassa" : musiikinopettajan identiteetit koulu- ja sosiaalisen median ympäristöissä
Tenhu, Viola (2023)Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan musiikinopettajien käsityksiä ja kokemuksia sosiaalisessa mediassa toimimisesta suhteessa heidän opettajaidentiteettiinsä. Tutkimuksen tarkoituksena pyritään selvittämään musiikinopettajien ... -
Musiikinopettajan keinoja erilaisten oppijoiden tukemisessa
Linnonmaa, Anni (2018)Tässä tutkielmassa tarkastelen musiikin opetusta erilaisten oppijoiden opettamisen näkökulmasta. Tarkoituksenani on selvittää, mitä eri keinoja ja opetusmenetelmiä musiikinopettajalla on käytössään erilaisten oppijoiden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.