Sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten resilienssi: Perhesuhteiden jännitteet, selviytymiskeinot ja toimijuus

Abstract

Tämä väitöstutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, joissa tarkasteltiin sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten resilienssin ilmenemistä ja rakentumista heidän läheisten ihmissuhteidensa ja niihin liittyvien jännitteiden käsittelyn, haastaviin tilanteisiin liittyvien selviytymiskeinojen, ja toimijuuden näkökulmasta. Haastattelututkimukseen osallistui 18 perhesijoitettuna ollutta nuorta aikuista, jotka olivat iältään 18–32-vuotiaita. Aineistonkeruussa hyödynnettiin narratiivista lähestymistapaa, ja aineisto analysoitiin laadullisin menetelmin. Ensimmäisessä osatutkimuksessa hyödynnettiin temaattista analyysia, toisessa osatutkimuksessa tulkinnallista fenomenologista analyysia ja kolmannessa osatutkimuksessa narratiivista analyysia. Ensimmäinen osatutkimus osoitti, että sijoitettuna olleiden ihmissuhteet, kuten myös niihin liittyvät haasteet ja käsittelykeinot muuntuivat ajan myötä ja olivat osittain erilaisia suhteessa syntymäperheen ja sijaisperheen jäseniin. Jännitteiden käsittelykeinot toimivat haastateltavien elämään ja hyvinvointiin vaikuttavina selviytymiskeinoina. Lapsuudessa selviytymiskeinot olivat epäsuorempia, mutta nuoruusiässä sijoitettuna olleet käyttivät myös suoria keinoja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Toinen osatutkimus osoitti, että sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten selviytymiskeinot vaihtelivat yksilöstä, haasteen laadusta ja elämänvaiheesta riippuen. Lisäksi tunnistettiin myös sijoitettuna olleille nuorille aikuisille tyypillisiä selviytymiskeinoja kuten tuen hakeminen ja pakeneminen. Kolmannessa osatutkimuksessa havaittiin, että sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten resilienssin rakentumiselle on keskeistä aktiivinen toimijuus, toimijuuden ilmaiseminen lapsuuden ja nuoruuden haastavista olosuhteista huolimatta sekä toimijuuden kehittymiseen saatavilla ollut tuki. Toimijuuden toteuttamisessa ilmeni haasteita riippuen sekä yksilöllisistä että ympäristöön liittyvistä resursseista ja rajoitteista. Tulokset lisäävät ymmärrystä sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten resilienssin rakentumisesta. Tulosten perusteella voidaan suositella, että lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä olisi tärkeää varata aikaa ja tilaa kuunnella heidän kokemuksiaan, tukea heitä tunnistamaan itselleen sopivia selviytymisen keinoja ja resursseja sekä vahvistaa yksilöllisesti räätälöityjä ja yhteisöllisiä tukitoimia.

The doctoral thesis consists of three sub-studies that examined the manifestation and construction of resilience of young adults with foster care backgrounds regarding their close relationships, management strategies of tensions in the relationships, coping strategies, and agency. The dataset comprised individual interviews of 18 young adults aged 18 to 32 years with some experience of family foster care. The interview data were collected using narrative approach and analysed utilizing thematic analysis in the first sub-study, interpretative phenomenological analysis in the second sub-study, and narrative analysis in the third sub-study. Analyses in sub-study 1 indicated that the close relationships of young adults with foster care backgrounds as well as the tensions and management strategies concerning these relationships varied over the time and were somewhat different in relationships with members of birth family and foster family. Management strategies acted as coping strategies affecting one’s well-being. In childhood the strategies were mostly undirect, but in youth the interviewees utilized more direct strategies such as forgiveness and decision to step back and take distance, respectively. Findings of sub-study 2 disclosed that young adults’ coping strategies varied individually based on the specific challenge, and the phase of life. Nevertheless, it was possible to identify some coping strategies typical of individuals facing the adversities related to foster care, such as escape from hardships and seeking safety. In sub-study 3, the results showed that active agency, notwithstanding the challenging early circumstances, and receiving support for the development of agency are crucial for the construction of resilience. Some of the young adults with foster care background had difficulties in expressing agency dependent on their individual and environmental resources and restrictions. Overall, the results attest that it is important to listen experiences of foster care children and youth and help them to develop suitable coping strategies and make use of different forms of support individually in child welfare work.