Lastensuojelun asiakkaina olleiden nuorten aikuisten kertomukset toimijuudestaan koulun tukipalveluissa
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia kertomuksia lastensuojelun asiakkaina olleet nuoret aikuiset kertoivat kokemuksistaan koulun tukipalveluista sekä miten he asemoivat omaa sekä kanssaan työskentelevien ammattilaisten toimijuutta. Oppilaiden toimijuutta koulussa on tutkittu jonkin verran, mutta toimijuuden tutkiminen lastensuojelun asiakkaiden tai koulun tukipalveluiden näkökulmasta on jäänyt vähäiseksi.
Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Aineisto kerättiin narratiivisin yksilöhaastatteluin, joihin osallistui neljä 18–29-vuotiasta lastensuojelun asiakkaana ollutta nuorta aikuista. Haastatteluissa kerättiin pieniä kertomuksia osallistujien peruskoulukokemuksista. Aineisto analysoitiin narratiivista positiontianalyysia käyttäen.
Haastateltavien kertomuksissa toimijuuskokemukset koulun tukipalveluissa koskivat joko päätöksentekoa tai tuen saamista. Päätöksentekoon liittyvissä tarinoissa nuoret asemoivat itsensä toiminnan kohteiksi, sivuunjätetyiksi, tietämättömäksi toimijaksi ja päätösten portinvartijoiksi, kun taas tuen saamiseen liittyvissä tarinoissa he asemoivat itsensä yksin jääneiksi, haavoittuvaisiksi tuen tarvitsijoiksi, leimautuneiksi sekä aktiivisiksi tuen piiriin hakeutujiksi. Ammattilaiset asemoituivat puolestaan päätöksenteon tarinoissa auktoritee-teiksi, asiantuntijoiksi, velvoitteellisesti osallistaviksi ja toimijuuden kunnioittajiksi, sekä tuen saamisen tarinoissa opetuksen järjestäjiksi, kannattelijoiksi, taustavaikuttajiksi sekä mukana kulkijoiksi. Nuorten toimijuuden kannalta merkittäviksi tekijöiksi muodostuivat toimijuuden tukemisen oikea-aikaisuus, tuen järjestämisen käytännöt sekä pienet merkitykselliset kohtaamiset.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25541]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Peruskoulusta elämänkouluun : ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen
Kuronen, Ilpo (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2010)Lasten ja nuorten vointi koulussa on kehittynyt vastakkaisiin suuntiin. Enemmistö voi hyvin, mutta yhä useampi kärsii esimerkiksi jännittämisestä, keskittymis- ja motivaatiovaikeuksista, kiusaamisesta, masennuksesta tai ... -
Mitä on riittävän hyvä vanhemmuus? : sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kehitysvammaisista vanhemmista ja heidän perheistään lastensuojelun asiakkaina
Paananen, Hanna (2016)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, tunnistetaanko kehitysvammaisten ja erityisiä oppimisen vaikeuksia omaavien vanhempien erityistarpeet lastensuojelussa ja miten tämä erityisvanhempien asiakasryhmä näyttäytyy ... -
Perheen ja lastensuojelun merkitys nuorten väkivaltarikollisuuden ehkäisyssä
Lindqvist, Lauriina (2021)Kandidaatintutkielmassani pyrin selvittämään perhetekijöiden vaikutusta nuorten väkivaltarikoksissa ja lastensuojelun ehkäisevää roolia nuorten väkivaltarikoksiin puuttumisessa. Tutkielmani perustuu kirjallisuuteen ja ... -
Lastensuojelun jälkihuolto nuorten toimintamahdollisuuksien edistäjänä
Ikonen, Veera (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten näkökulmasta sitä, millä tavalla jälkihuollon sosiaalityön tarjoama sosiaalinen tuki voi parhaimmillaan edistää sijaishuollosta itsenäistyvien ... -
Lasten ja nuorten kokemuksia osallisuudesta lastensuojelun sijaishuollossa
Salin, Karoliina (2021)Tässä tutkielmassa tarkastelen lasten ja nuorten kokemuksia osallisuudesta lastensuojelun sijaishuollossa. Tavoitteena on saada tietoa siitä, miten sijaishuollossa asuvat tai asuneet lapset ja nuoret kokevat olleensa ...