Pelin käsitteestä ja sen vaikutushistoriasta perheterapiassa

Abstract

Artikkelimme on ensimmäinen osa kaksiosaisesta artikkelikokonaisuudesta, jossa tarkastelemme perheterapian aate-ja tiedehistoriaa pelin käsitteen ja siitä implisiittisesti esitettyjen tulkintojen kautta. Vaikka pelin käsite ei tällä hetkellä olekaan perheterapeuttisen ajattelun keskiössä, se on ollut yksi niistä heuristisista mielikuvista, jotka ovat muovanneet systeemisen perheterapian kehitystä 1950-luvulta lähtien (. Tämä muovaaminen on tapahtunut aluksi eksplisiittisesti. Myöhemmin pelin erilaiset ulottuvuudet ovat olleet nähtävissä osana sitä maaperää, josta perheterapia on myöhemminkin versonut, ja mistä se on ammentanut kasvuvoimaa. Luonnollisesti tämä maaperä sisältää ja on sisältänyt paljon muunkinlaisia aineksia, mutta meidän artikkeliemme näkökulma rajoittuu pelin käsitteeseen ja sen erilaisiin tulkintoihin. Käytämme käsitettä peli sen laajassa merkityksessä. Liitämme siihen sekä pelin että leikin ulottuvuuksia samaan tapaan kuin esimerkiksi saksan kielessä käytetään spielen-verbiä ja italian kielessä giocare-verbiä. Meille on tärkeää sekä peliin että leikkiin sisältyvä ajatus uudenlaisesta todellisuudesta, jossa on sekä sääntöjä, strategioita että erilaisia pelaamisen ja leikin kokemuksia. Ensimmäinen artikkelimme tarkastelee perheterapian ilmiöitä sen synnystä1950-luvulla funktionalistisen välinäytöksen kautta perheterapiassa tapahtuneeseen kielelliseen käänteeseen 1980-luvun puolivälissä. Osoitamme, miten perheterapian sisäistä kehitystä voidaan tulkita myös eräänä kunkin aikakauden idiosynkraattisen ajattelu-ja ymmärtämistapojen ilmentymänä. Tästä näkökulmasta perheterapian kehitys itsessään tai osana psykoterapioita antaa varsin pinnallisen kuvan perheterapeuttisen ajattelun kehityksestä ja sen aate-ja tiedehistoriallisista kytkennöistä. Myöhemmin ilmestyvä toinen artikkeli tarkastelee puolestaan perheterapiaa ja pelaamisen ulottuvuuksia siinä perheterapiassa, joka kehittyi ns. kielellisen käänteen jälkeen. Osoitamme siinä, miten ajatus pelistä eräänä inhimillisen olemassaolon perusmuotona auttaa ymmärtämään sekä postmodernia perheterapiaa että