Merkityksenannon muutokset perheterapiassa : uhmakkuus- ja käytöshäiriödiagnoosin saaneiden lasten oireille annetut merkitykset ja niiden yhteys perheen vuorovaikutussysteemiin

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella uhmakkuus- ja käytöshäiriödiagnoosin saaneiden lasten oireille annettuja merkityksiä perheterapiassa, ja näiden merkityksenantojen yhteyttä perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen. Tarkastelimme diskurssianalyysin avulla sitä, miten lapselle ja hänen oireilleen annettujen merkitysten muutokset ovat yhteydessä perheenjäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen muutokseen perheterapian aikana ja sen jälkeen 18 kuukauden päästä seurannassa sekä sitä, miten perheterapiassa tapahtuvat merkityksenantoprosessit ovat yhteydessä perheenjäsenten kokemaan hyvinvointiin ja kokemuksiin terapiaistunnoista potilaspalautelomakkeilla mitattuna. Aineistomme koostui kahden perheen kotona ja lastenpsykiatrian poliklinikalla toteutetuista perheterapiaistuntojen videotallenteista, taustatiedoista sekä lomakeaineistosta. Tutkimusprojekti toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikan ja Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian poliklinikan kanssa.

Tunnistimme aineistosta kaksi diskurssia, jotka nimesimme ongelmadiskurssiksi ja muutosmahdollisuuden tunnistavaksi diskurssiksi. Ongelmadiskurssia ilmensi kuusi merkityksenantotapaa: patologisointi ja syyllistäminen, kielteiseen käytökseen keskittyminen, kommunikaation toimimattomuus, vastustaminen, väsymys ja turhautuminen vanhemmuudessa sekä epäluottamus. Merkityksenannon tapojen muutos ilmeni pyrkimyksenä lapsen käyttäytymisen taustojen ymmärtämiseen, myönteisen käytöksen huomaamisena, toimivana kommunikaationa, hoitoon sitoutumisena ja osallistumisena, vanhemmuuden lisääntyneinä voimavaroina sekä lisääntyneenä luottamuksena.

Tulokset osoittavat, että merkityksenannon tavoissa tapahtui muutoksia terapian aikana ja ne ilmenivät eri tavoin tarkastelemissamme kahdessa perheessä. Muutokset pysyivät 18 kuukauden seurannassa. Muutoksien taustalla oli erityisesti vanhempien kyky nähdä hyvä lapsessaan, joka mahdollisti vuorovaikutuksen muuttumisen pakottamisesta ja uhmaamisesta vastustuksen vähenemiseen ja lapsen palkitsemiseen. Merkityksenannon muutokset ilmenivät myös siinä, miten perheet kokivat terapiaistunnot ja terapeuttisen allianssin sekä hyvinvointinsa potilaspalautelomakkeilla mitattuna. Tutkimustulokset tuovat esille perheterapiaprosessin aikana tapahtuvan muutoksen moniulotteisuutta. Tulokset auttavat uhmakkuus- ja käytöshäiriödiagnoosin saaneiden lasten ja heidän perheidensä kanssa kliinistä työtä tekeviä perheterapeutteja, psykologeja ja muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä ymmärtämään terapiassa ilmenevää muutosprosessia, sen mekanismeja sekä muutoksien vaikutusta perheen vuorovaikutukseen.

The aim of this study was to investigate meanings given for the symptoms of the children diagnosed with Oppositional Defiant and Conduct Disorder in the context of family therapy. We also studied the connection between these given meanings and family interaction. We used discourse analysis to examine how the perceived change in the meanings was connected to the interaction between the family members during the family therapy sessions and a follow up after 18-months. We also examined how these changes in the meaning process were connected to the measured wellbeing of the families and families’ experiences of the therapy sessions. In this study, the collection of data consisted of video tapes at therapy sessions of two families, background information of the family members, and quantitative measurements from progress research upon patient feedback. Family therapy sessions for the first family were held at home and for the second family at child psychiatry clinic. This research project was implemented in cooperation between the Psychotherapy Training and Research Centre of University of Jyväskylä and Kuopio University Hospital Child Psychiatry clinic.

Two discourses were identified from the data. First was the Problem Discourse and second was the Discourse Recognizing the Possibility for Change. The Problem Discourse was identified in six processes of giving meanings: pathologizing and accusing, focusing on negative behaviour, non-functional communication, resistance, fatigue and frustration in parenthood, and distrust. The change in the process of giving meanings manifested in the endeavours to understand the children’s actions, paying attention to positive behaviour, functional communication, participating and engagement in treatment, increased resources of parenthood, and increased trust.

The results of this study indicate that a change in the process of giving meanings was taking place during the therapy. The results were also verified in the follow-up after 18-months. The change in the process of giving meanings was different between the two families. The most important factor behind the change was the parents’ ability to see good in their children. This enabled the former coercive and punishment-based communication to change into the parents beginning to reward their children. The defiant children became less resistant. The change in the process of giving meanings was apparent in the families’ perception of the therapy sessions, therapeutic alliance, and wellbeing measured with patient feedback. The outcomes of this study demonstrated the multidimensional nature of the overall process of change within the framework of family therapy. This study provides beneficial understanding for professionals working with the children diagnosed with Oppositional Defiant and Conduct Disorder and their families. New understanding is provided on overall processes of meanings and mechanisms behind the change, and their effects on family communication.