Digitalisaatio oppimisen ja oppimistulosten selittäjänä
Millainen on suomalaisen yläkoululaisen käsitys itsestään digitaalisena osaajana? Kuinka usein digitaalisia laitteita kouluissa 2020-luvulla oikeastaan käytetään? Miten digitalisaatio vaikuttaa oppimistuloksiin, oppimiseen ja oppimistilanteisiin? Tässä teoksessa Tampereen, Helsingin ja Turun yliopistojen tutkijat vastaavat näihin tutkimuskysymyksiin erilaisia laajoja määrällisiä otoksia sekä syväluotaavia intensiiviaineistoja hyödyntäen.
Digitalisaation vaikutuksia tarkastellaan muun muassa ohjelmointi- ja ongelmanratkaisutaitojen, matemaattisen ajattelun, kriittisen nettilukutaidon, motivaation, luokan ryhmädynamiikan ja vertaissuhteiden näkökulmista. Teosta varten tutkijat ovat mallintaneet digitaalisten laitteiden oppituntikäytön sekä osaamisen monimutkaista yhteyttä suhteessa oppilaiden erilaisiin taustoihin. Teoksessa annetaan ääni myös oppilaille itselleen ja he pohtivat kännyköiden ja tietokoneiden käyttämisen hyötyjä ja haittoja. Oppilaat esittävät myös toiveita omaa oppimistaan ajatellen.
Tutkimustulokset on tiivistetty suosituksiksi, joita voidaan hyödyntää, kun pohditaan tulevaisuuden teknologioiden tai esimerkiksi kännyköiden käyttöä oppitunneilla. Vertaisarvioitu teos on kirjoitettu koulutuksen digitalisaatiosta kiinnostuneille tutkijoille ja opiskelijoille sekä ennen kaikkea koulutuksesta vastaaville päätöksentekijöille ja koulujen henkilökunnalle.
...
Publisher
Suomen kasvatustieteellinen seuraISBN
978-952-7411-26-1ISSN Search the Publication Forum
2489-768XKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
“Ihan kivaa mutta kunhan on ehjä pädi” : pupils’ perceptions of digital material in English learning
Nivala, Maria (2019)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitä mieltä oppilaat ovat digilaitteitten käytöstä englannin opetuksessa ja miten hyödyllisinä he kokevat laitteiden käytön englannin oppimisen kannalta. Mediassa on keskitytty lähinnä ... -
Teaching English through digital exercises : a material package for upper secondary EFL teachers
Saloniemi, Suvi (2023)Tutkielma on digitaalisiin opetusmenetelmiin pohjautuva materiaalipaketti lukion englannin kielen opettajille. Lisääntyvä digitalisaatio yhteiskunnassa ja digitaalisten taitojen vaadittavuus lukio-opetuksessa on tehnyt ... -
Teaching English through visual arts to 9th graders in Finnish comprehensive school: a material package
Tolvanen, Nina (2018)Opetushallitus julkaisi vuonna 2014 uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (OPS), jotka otettiin asteittain käyttöön vuonna 2016. Uudessa OPS:issa kannustetaan muun muassa laaja-alaiseen osaamiseen, oppiaineiden ... -
Human impact on ecosystems : a CLIL-based material package for integrating upper secondary EFL and biology
Ylituomaala, Annika (2023)Kielen ja sisällön integrointi (eng. Content and Language Integrated Learning, CLIL) on etenkin eurooppalaisessa kontekstissa laajalti tunnettu ja käytetty kaksikielisen opetuksen tapa, joka nimensä mukaisesti yhdistää ... -
Blending English and Environmental studies : a material package for integrating English and Environmental studies
Blomquist, Sofia (2021)Tämän pro gradu -tutkielman tuloksena syntynyt materiaalipaketti on suunniteltu vastaamaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (POPS2014) tavoitteita koskien ympäristöopin ja englannin kielen oppiaineita vuosiluokilla ...