Miksi liikuntaharrastus päättyy murrosiässä? : drop out -ilmiö yksilön ja organisaation näkökulmasta

Abstract

Murrosiässä lasten ja nuorten urheiluseuraharrastaminen vähenee merkittävästi, mistä voidaan käyttää termiä drop out -ilmiö. Ilmiö on kansainvälisesti tunnistettu ja aiheuttaa huomattavia haittoja niin yhteiskunnalle kuin yksilön terveydelle. Viime aikoina keskustelu on laajentunut käsittämään myös termin throw out, joka viittaa harrastuksen päättymisen rakenteelliseen näkökulmaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä drop out -ilmiöstä, ja syventyä harrastuksen lopettaneiden yksilöiden sekä organisaatioiden eli urheiluseurojen johtajien kokemuksiin aiheesta. Lisäksi tavoitteena on laajentaa drop out -ilmiön tarkastelu kattamaan vahvemmin myös rakenteellisen näkökulman. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu liikunnan drop out -ilmiötä käsittelevästä kansallisesta ja kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta sekä sidosryhmäajattelusta, jota sovelletaan tutkimuksen kontekstiin. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa aineisto kerättiin haastattelujen avulla. Haastatteluja suoritettiin yhteensä 16 kappaletta, joista kymmenen oli harrastuksen lopettaneiden yksilöiden haastatteluja ja kuusi urheiluseurojen johtajien haastatteluja. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset korostavat, että drop out -ilmiö on moniulotteinen kokonaisuus, joka näyttäytyy harrastuksen lopettaneiden yksilöiden ja urheiluseurojen johtajien kokemuksissa eri tavoin. Yksilöiden kertomukset harrastuksen päättymisestä ovat henkilökohtaisia ja erilaisia, mutta sisältävät yhteisiä kokonaisuuksia. Näitä ovat kuormittavaan elämäntilanteeseen, päätösprosessiin, taitotasoon ja pätevyyden tunteeseen sekä yhteenkuuluvuuteen ja identiteettiin linkittyvät kokonaisuudet. Urheiluseurojen johtajat kokevat seuran roolin drop out -ilmiössä ja sen ehkäisemisessä itsenäiseksi ja suureksi. Seurat kohtaavat haasteita toiminnassaan ja joutuvat tasapainottelemaan sidosryhmien asettamien vaatimusten välillä. Usein toiminnassa priorisoidaan tavoitteellisuutta, eikä drop out -ilmiön ehkäisemiseksi ole juurtuneita konkreettisia toimia. Tulosten perusteella drop out -ilmiön ehkäisy on mahdollista, mutta vaatii pitkäjänteisiä toimia ja laajempaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä.