Ekologisessa kompensaatiossa tarvittavan hyvityspankin suunnittelu

Abstract

Luonnon monimuotoisuus heikentyy ihmistoiminnan seurauksena kiihtyvällä tahdilla. Ihmiset ja luonto ovat tiiviissä vuorovaikutussuhteessa, joten myös ihmiset kärsivät luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen seurauksista. Luonnonsuojelu on tärkeää sisällyttää osaksi ihmiskunnan toimintaa, jotta voidaan luoda tarpeeksi tehokkaita työkaluja ihmisten ja muun luonnon yhteensovittamiseksi. Luontokadon pysäyttämiseksi tarvitaan tarpeeksi suuria ja konkreettisia tekoja, kuten luonnon ennallistamista ja suojelua. Lieventämishierarkia on luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi kehitetty periaate, jossa ensisijaisesti vältetään, toissijaisesti lievennetään, seuraavaksi ennallistetaan ja viimeiseksi kompensoidaan luonnolle aiheutunut luontohaitta ekologisella kompensaatiolla. Ekologisen kompensaation toteuttamiseen voidaan käyttää hyvityspankkia, johon on ennalta sijoitettu eri luontotyyppejä luontoarvojen hyvitystä varten. Luontoarvojen hyvitys tapahtuu ennallistamalla tai suojelemalla luontoa. Tässä tutkimuksessa pilotoitiin hyvityspankin suunnittelemista ennakoivasti Lahden alueella. Tavoitteena oli muodostaa hyvityspankkiehdotus parhaista suojeluhyvitykseen ja ennallistamishyvitykseen soveltuvista kohteista. Tutkimuksessa analysoitiin myös kytkeytyneisyyden vaikutusta hyvityspankin suojeluhyvityskohteiden valintaan skenaariovertailulla. Vertailussa oli kolme skenaariota: skenaario 0: jossa ekologista kompensaatiota ei tehdä ollenkaan, skenaario 1 hyvityspankki, jonka suunnittelussa ei otettu kytkeytyneisyyttä huomioon ja skenaario 2 hyvityspankki, jossa kytkeytyneisyys olemassa olevaan viherverkostoon huomioitiin. Tutkimuksessa selvisi, että skenaarioiden 1 ja 2 väliset erot olivat pieniä, eikä kytkeytyneisyydellä ollut suurta vaikutusta hyvityspankin kohteiden valintaan. Lahden alueelta parhaimman ennallistamispotentiaalin kohteet kuuluivat virtavesiin, perinnebiotooppeihin ja luhtiin. Tuloksien pohjalta muodostettiin Lahden kaupungille hyvityspankkiehdotus, joka sisälsi noin 500 hehtaaria maata ja 15 eri luontotyyppiä.

The rate of biodiversity loss is increasing due to human action. This development also affects humans in a negative way. It is important to integrate nature conservation with the normal functioning of our society, to guarantee sufficient actions towards stopping nature loss on a global scale. These actions can be such as restoration or conservation. Mitigation hierarchy is a principle that has been developed to secure biodiversity and achieve no net loss (NNL) of nature values with the polluter-pays principle. The first step in mitigation hierarchy is to avoid, second is to mitigate, third is to restore and the last step is to offset the loss of nature values. For the last step in mitigation hierarchy, it is possible to use habitat banking, which means that several areas are reserved for the actual offsetting of nature values in advance. The habitat bank should include many different habitat types. Compensation of nature values can be done for example by restoring or/and conserving areas from the habitat bank. In this study, the effect of connectivity to habitat bank’s areas’ location and habitat types was analyzed through scenario comparison implemented in Zonation. Connectivity is a degree in which the landscape either facilitates or complicates moving of the species between the habitat patches. The study was conducted in the Lahti area. Three different scenarios for conservation compensation were compared to each other. Scenario 0, where biodiversity offsetting is not done and NNL is not achieved. Scenario 1, a habitat bank where connectivity was not considered in the planning; and Scenario 2, a habitat bank where connectivity to the existing green network was taken into account. The goal of the study was to discover how much these scenarios differ from each other. The other aim of the study was also to locate the areas with the highest restoration potential. The study revealed that the differences between scenarios 1 and 2 were small, and connectivity did not have a significant impact on the selection of habitat bank areas. The areas with the greatest restoration potential belonged to the traditional rural biotopes, flood plains, streams and rivers. Based on the results, a habitat bank proposal was formed for the city of Lahti, which included approximately 500 hectares of land and 15 different habitat types.