Nuorten aikuisten kokemuksia Instagramin ja kehonkuvan yhteydestä
Sosiaalinen median käyttö on yleistynyt viime vuosina ja käyttäjämäärät kasvavat jatkuvasti. Instagram on neljänneksi suosituin kaikista sosiaalisen verkkosivustoista ja erityisesti nuorten ja nuorten aikuisen suosima. Yli kaksi kolmasosaa Instagramin käyttäjistä on 34-vuotiaita tai nuorempia. Instagramin käytöllä on todettu aiemmissa tutkimuksissa olevan yhteys kehonkuvan heikentymiseen. Henkilöt, joilla on positiivinen kehonkuva ovat fyysisesti ja psyykkisesti terveempiä. Kehonkuva kuvastaa sitä, kuinka yksilö kokee oman fyysisen ulkonäkönsä ja millainen käsitys hänellä on omasta kehostaan. Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten aikuisten kokemuksia Instagramin ja kehonkuvan yhteydestä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Teoriaosuudessa tarkastellaan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla aikaisempia tutkimustuloksia aiheesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kevään 2023 aikana ja aineisto koostui 18-35- vuotiaiden nuorten aikuisten haastatteluista (N=10). Aineiston analysointi toteutettiin hyödyntäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Nuoret aikuiset toivat esille monia kokemuksia liittyen Instagramin ja kehonkuvan yhteyteen. Sisällönanalyysin myötä teemoiksi muodostuivat kulutetun sisällön rajaaminen, kehopositiivisuus, vertailu, ulkonäköpaineet, todellisuuden vääristyminen, tiedostaminen, syömishäiriökäyttäytyminen, kuvanmuokkaus, käyttäjän ikä sekä tykkäykset ja kommentit. Etenkin ulkonäköpaineet ja negatiivinen vertailu muihin käyttäjiin nousivat esiin tutkittavien puheissa. Haitallisilta vaikutuksilta suojaavana tekijänä nähtiin kulutetun sisällön rajaaminen ja tietoisuuden lisääntyminen. Tulokset tukevat systemaattisen kirjallisuuskatsauksen näkemyksiä siitä, että Instagram vaikuttaa monella tavalla nuorten aikuisten kehonkuvaan. Tämän tutkimuksen tulokset tarjoavat tietoa nuorten aikuisten kanssa toimiville tai sosiaalisen median parissa työskenteleville. Tutkimustuloksista voivat hyötyä myös tutkimuksen kohderyhmänä olevat nuoret aikuiset esimerkiksi tietoisuuden ja ymmärryksen lisääntymisen kautta. Tulokset antavat näkökulmia siihen, minkälaisten asioiden huomioiminen Instagramissa voisi olla olennaista nuorten aikuisten positiivisen kehonkuvan turvaamiseksi. Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää mielen terveyden edistämisessä terveydenhuollossa, oppilaitoksissa sekä erilaisten järjestöjen ja hankkeiden avulla.
...
The use of social media has become more common in recent years and the number of users is constantly growing. Instagram is the fourth most popular of all social websites and is especially popular among teenagers and young adults. More than two thirds of Instagram users are 34 years old or younger. The use of Instagram has been found in previous studies to have a connection with the deterioration of body image. People with a positive body image are physically and psychologically healthier. Body image reflects how an individual perceives their own physical appearance and what kind of perception they has of their own body. The purpose of this qualitative study was to find out the perceptions of young adults about the connection between Instagram and body image and the related factors. In the theoretical part, previous research results on the subject are examined with the help of a systematic literature review. The research material was collected during the spring of 2023 and the material consisted of interviews with young adults aged 18-35 (N=10). All material was analyzed by using qualitative content analysis. Young adults highlighted many experiences related to the connection between Instagram and body image. Through the content analysis, the themes became limiting the content consumed, body positivity, comparison, appearance pressure, distortion of reality, awareness, eating disorder behavior, image editing, user age, and likes and comments. In particular, appearance pressures and negative comparisons with other users emerged in the subjects' speeches. Limiting the content consumed and increasing awareness was seen as a protective factor against harmful effects. The results support the views of the systematic literature review that Instagram affects the body image of young adults in many ways. The results of this study provide information for those working with young adults or working with social media. The research results can also benefit the young adults who are the target group of the research, for example through an increase in awareness and understanding. The results give perspectives on what kind of things to consider on Instagram could be essential for securing a positive body image in young adults. It is possible to use research results to promote mental health in health care, educational institutions and with the help of various organizations and projects.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Instagramin käytön yhteys nuorten aikuisten kehonkuvaan
Laitinen, Wilma (2024)Sosiaalisella medialla tarkoitetaan erilaisia verkkoympäristöjä, jotka perustuvat käyttäjien väliseen vuorovaikutukseen. Instagram on suosittu kuvien jakamiseen perustuva sosiaalisen median alusta, ja se on olennainen osa ... -
Nuorten naisten kokemuksia ja näkemyksiä kehonkuvaa rakentavista asioista
Kontoniemi, Karoliina (2014)Tämän pro gradu-tutkimuksen tarkoitus on tutkia nuorten naisten kehonkuvaa ja sitä, millaisia kokemuksia ja näkemyksiä heillä on kehonkuvaa rakentavista asioista. Tutkimuksessa selvitetään, miten nuoren käsitys omasta ... -
Murrosikäisten tyttöjen ajatuksia ja kokemuksia sosiaalisen median yhteydestä kehonkuvaan
Karttunen, Taia (2020)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää murrosikäisten tyttöjen ajatuksia ja kokemuksia sosiaalisen median ja kehonkuvan yhteydestä. Päädyin tarkastelemaan ilmiötä neljän tutkimuskysymyksen kautta. Ensin ... -
Terveysosaamisen ja kehonkuvan välinen yhteys 9.-luokkalaisilla nuorilla : WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia
Eskeli, Jenna; Toikkonen, Juuli (2021)Kehonkuva muotoutuu merkittävästi nuoruuden aikana. Nuoren kehonkuvaan vaikuttavat erityisesti kehossa tapahtuvat murrosiän muutokset, joiden vuoksi nuori alkaa kiinnittää tavallista enemmän huomiota omaan kehoonsa. ... -
Nuorten aikuisten kokemuksia ostoprosessiin vaikuttavista tekijöistä sosiaalisessa mediassa
Pekkarinen, Mira (2023)Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen ja on suosittu ajanviettotapa etenkin nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa; sosiaalisessa mediassa vietetään aikaa useita tunteja viikossa. Koska sosiaalisen median käyttöaika on ...