Verot, instituutiot ja kulttuuri: Tekijöitä maiden välisten varallisuuserojen takana?
Tekijät
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia erilaisten verotukseen, instituutioihin, kulttuuriin ja preferensseihin liittyvien tekijöiden mahdollisia yhteyksiä kotitalouksien maakohtaisissa nettovarallisuuksissa havaittaviin eroavaisuuksiin. Tätä tutkittiin kategorioittain aloittaen verotuksesta, eli tarkemmin sanoen perintö- ja varallisuusverosta selittäen lineaarisen regressioanalyysin avulla näille luoduilla dummy-muuttujilla kotitalouksien maakohtaisia keski- ja mediaanivarallisuuksia. Pitkälti samaan tapaan toimittiin instituutioiden, kulttuurin ja preferenssien yhteyksien tarkastelun yhteydessä.
Aiempi tutkimus osoittaa sen, että verotuksella, instituutioilla ja kulttuurilla voi olla merkittävä vaikutus taloudelliseen toimeliaisuuteen ja kansantalouden suoriutumiseen, kun mittarina käytetään esimerkiksi bruttokansantuotetta. Näiden vaikutuksien syy-seuraussuhteita taloudelliseen toimeliaisuuteen – erityisesti kulttuurin ja preferenssien kohdalla – on kuitenkin ollut haastavaa todentaa ja käänteisen kausaalisuuden mahdollisuutta ei ole voitu täysin laskea pois. Toisaalta varallisuuden kertymistä ja kasautumista käsittelevässä tutkimuksessa on pitkään nojattu vahvaan yksilökeskeiseen mikroperustaan selittäen erilaisten tasapainomallien ja niihin sisällytettyjen mikro- ja makrotason tekijöiden avulla yksilöiden säästämis- ja kulutuspäätöksiä.
Tutkimukseni tulokset voisi tiivistää seuraavasti. Perintö- ja varallisuusveron osalta havaittiin tilastollisesti merkitsevää positiivista korrelaatiota. Toisaalta intuitiivisesti ajatellen riippuvuussuhteen voisi myös ajatella toimivan toisinpäin ja logistisen regressioanalyysin tulokset tukevat tätä oletusta. Instituutioiden, kulttuurin ja preferenssien osalta havaittiin myös osittaista selityskykyä kotitalouksien keski- ja mediaanivarallisuudelle. Erityisesti kärsivällisyyden preferenssi osoittautui regressioiden perusteella merkittäväksi kotitalouksien varallisuuteen positiivisesti vaikuttavaksi tekijäksi. Kausaalisuhteiden todentaminen on kuitenkin erityisesti kulttuurin ja preferenssien kohdalla vaikeaa, joten tässä tutkimuksessa keskitytään pitkälti yhteyksien esille tuontiin.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29051]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Amerikkalainen unelma pirstaloitui
Kronlund, Anna (Ulkopoliittinen instituutti, 2020) -
Tunnustuksen käsite : vähemmistöryhmien kulttuurisen identiteetin tunnustamisen perusteet
Pahajoki, Hannu (2009)Työssäni tarkastelen tunnustuksen käsitteen perusteita. Työni perustuu Axel Honnethin teorialle tunnustuksen käsitteestä. Honneth rakentaa normatiivista yhteiskuntateoriaa ja tarkastelee hyvän yhteiskunnan yleisiä piirteitä ... -
Kungliga Vetenskapsakademien och det svenska samhället på 1700-talet
Karonen, Petri (Historiska föreningen, 2022) -
Social Science Research in Southeast Asia : the Challenges of Studying Parliamentary Institutions
Adiputri, Ratih (Center for Southeast Asian Social Studies, 2019)This paper introduces the challenges of studying parliamentary institutions in Southeast Asia. My focus of research is in three countries’ institutions: national parliaments of Indonesia, Malaysia and Singapore. While in ... -
"Get used to that uniform, son" : yhteiskuntakuvaus Ian Rankinin romaanissa Black and Blue
Lilja, Tuija (2011)Tutkin työssäni Ian Rankinin dekkarin Black and Blue yhteiskuntakuvausta, jossa menetelmällisenä pohjana käytän kulttuurintutkimuksen eri teorioita. Tutkin miten yhteiskunta ja sen instituutiot näyttäytyvät romaanin luomassa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.