"Se mikä meissä soi" : pitkäaikaisen musiikin harrastamisen kokemuspolkuja
Sitoutuminen pitkäaikaisesti musiikin harrastamiseen edellyttää sisäistä motivaatiota ja intentionaalisuutta (Ryan & Deci, 2002, 3; Ryan & Deci, 2017, 4, Vasalampi, 2017, 54). Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tavoitteena on selvittää millaisena pitkäaikaisesti musiikkia harrastaneet ovat kokeneet harrastamisensa elämänkulkunsa aikana ja mikä sitouttaa heidät tähän. Tarkoituksena on kuvata tutkittavien tarinallisia kokemuksia ja muodostaa niiden pohjalta käsitys musiikin harrastamisen koetusta itseohjautuvuudesta. Kokemusten ja merkitysten ymmärretään niiden sijoittumisina ajallisesti elämänkaareen ja sosiaalisiin reunaehtoihin (Torvinen, 2007, 22–30). Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat ymmärtävä elämänkerrallinen psykologia ja fenomenologinen näkökulma kokemuksen tutkimiseen. Kokemusten rakentuminen ymmärretään tarinallisen kiertokulun teorian mukaan. Tutkimusasetelmassa fenomenologishermeneuttisen lähestymistavan kautta tarkastellaan musiikillisten kokemusten ja merkitysten jäsentymistä kokemuksellisessa kerronnassa. Tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat (1) millaisina kokemuksina psykologiset perustarpeet ilmenevät pitkäaikaisessa musiikin harrastamisessa ja (2) miten musiikin harrastamisen motivaatio, ja musiikin harrastajan toimijuus muuttuu pitkäaikaisen musiikin harrastamisen aikana. Neljän tutkittavan haastatteluaineiston keruumenetelmänä käytettiin kerronnallista haastattelua, joista paikannettiin ydinnarrativit. Analyysimenetelmänä käytettiin tutkimukseen muokattua metodia, jossa prosessianalyysin avulla paikannettiin psykologiset perustarpeet itseohjautuvuusteorian toimiessa teoreettisena viitekehyksenä. Tutkimuksen tuloksissa musiikin pitkäaikainen harrastaminen muuttui ulkoisesta motivaatiosta kohti sisäistä yksilöllisesti. Musiikillisissa kokemuksissa psykologisten perustarpeiden tyydytys ja niiden tasapaino oli olennaista musiikkiharrastuksen jatkuvuudelle. Musiikilliset kokemukset muokkasivat käsitystä itsestä toimijana ja persoonana rakentaen ja vahvistaen harrastajan musiikillista identiteettiä. Tutkimuksen tuloksena saatiin pitkäaikaisen musiikin soittoharrastuksen sitoutumiseen liittyviksi taustatekijöiksi sosiaalinen hyväksyntä, ryhmässä toimiminen, osaamisen ja hallinnan kokemukset sekä vapaus omaehtoisiin valintoihin musiikin harrastamisen eri vaiheissa. Hyväksyntä, tuki ja kannustus, positiivinen palaute ja ryhmässä soittaminen auttoivat muutosvaiheiden ylipääsemisessä. Pitkäaikaiseen musiikin harrastamiseen sitoutuminen edellyttää myös mahdollisuuksia jatkaa harrastusta aikuisiällä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Keuruun musiikkileiri : oppia, iloa ja motivaatiota musiikin harrastamiseen
Lehtomäki, Tuuli (2014)Tutkimus selvittää musiikkileirille osallistumisen merkitystä soitto-opinnoista motivoitumiselle sekä tarkastelee musiikkileiriä oppimisympäristönä. Musiikkileiritoiminta on käynnistynyt Suomessa 1960-luvulla ja on ... -
Harrastamisen yhteys ensimmäisen luokan oppilaiden oppijaminäkuvaan
Loukkaanhuhta, Ulla (2014)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko vapaa-ajan harrastamisella, harrastusten määrällä, tai erityisesti liikunta- tai musiikkiharrastuksella yhteyttä ensimmäisen luokan oppilaiden lukemisen ja matematiikan ... -
Mitä mieltä on pianonsoitossa? : 13-15 vuotiaiden pianonsoittajien kokemuksia musiikkiharrastuksestaan
Kosonen, Erja (Jyväskylän yliopisto, 2001)The subject of this research is the minds and meanings for playing the piano in early adolescense. The theoretical framework is the existential phenomenology with holistic conception of man. The aim of this qualitative ... -
Musiikin ja liikunnan harrastamisen yhteys oppilaan sosiometriseen asemaan luokassa
Martikainen, Anna; Riihimäki, Satu (2016)Lähtökohtana tutkielman tekemiseen oli se, että sosiaalinen vuorovaikutus ja ryhmädynamiikka ovat tärkeä osa oppimiskontekstia. Lisäksi oma musiikin ja liikunnan harrastuneisuutemme innosti meitä tutkimaan juuri musiikin ... -
"Oli halu soittaa heviä ja julistaa sanaa" : suomalaisen gospelmuusikon profiili
Nikula, Mikko (2012)Tutkielman tavoitteena on ollut kartoittaa suomalaisen gospelmuusikon profiilia kyselytutkimuksen keinoin, johon on vastannut 98 muusikkoa ja musiikin harrastajaa vuosina 2006-2007, sekä kuvailla suomalaista gospelkulttuuria. ...