Asiantuntijatyötä tekevien kokemuksia esteettisen pääoman merkityksestä
Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella asiantuntijatyötä tekevien kokemuksia ulkonäön merkityksestä sekä ulkonäkötyön toteuttamisesta työelämässä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Minkälaisena esteettisen pääoman merkitys näkyy haastateltavien työelämässä? 2) Minkälaisena ulkonäkötyön merkitys
näyttäytyy?
Tutkielmaa taustoitetaan siirtymällä uuden työn aikakauteen. Uuden työn aikakaudella työ kietoutuu yhä
enemmän työntekijään itseensä, minkä seurauksena ulkonäön merkitys työmarkkinoilla on korostunut.
Keskeiset käsitteet tutkielman kannalta ovat tämän lisäksi kulttuurinen pääoma, ruumiillisuus ja esteettinen pääoma sekä ulkonäkötyö.
Tutkielma on laadullinen tutkimus ja aineisto kerättiin haastattelemalla viittä asiantuntijatyötä tekevää
henkilöä. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti sisällönanalyysina.
Tutkielmani tuloksena ulkonäkö toimii viestien välittäjänä sekä sen avulla osoitetaan ryhmään kuulumista. Huoliteltu ulkonäkö on esimerkiksi osoitus siitä, että yksilö kykenee huolehtimaan itsestään ja siten
myös työasioistaan. Pukeutumista määrittää pitkälti sosiaalinen konteksti ja erityisesti asiakastapaamisissa ulkonäköön kiinnitetään tavallista enemmän huomiota. Pukeutumiseen liittyvien normien tunnistaminen vaatii yksilöltä kulttuurista pääomaa, sillä kukaan ei anna suoranaisia ohjeita. Ulkonäkötyön toteuttamisen mieluisuus on riippuvaista yksilön omista mielenkiinnonkohteista.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tarvetta sopeutua sosiaaliseen kontekstiin voi selittää esimerkiksi
halu kokea yhteenkuuluvuutta tai pyrkimys vastata normeihin sekä yrityskulttuuriin. Esteettisyys muodostuu pääomaksi, kun yksilö kykenee sopeutumaan ympäristönsä esteettisiin normeihin. Voidakseen
vastata normien vaatimuksiin oikealla tavalla tarvitsee yksilö kulttuurista pääomaa sekä erilaisia resursseja.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Asiantuntijatyötä tekevien käsityksiä lähijohtajalta saadun palautteen merkityksestä
Manninen, Saara (2016)Tämän laadullisen maisterintutkielman tavoitteena oli ymmärtää, millainen merkitys lähijohtajalta saatavalla palautteella oli asiantuntijatyötä tekevälle sekä ymmärtää asiantuntijatyötä tekevien käsityksiä työelämän ... -
Asiantuntijatyötä tekevien naisten näkemyksiä uskottavuudesta
Kalliola, Reetta (2021)Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata asiantuntijatyötä tekevien naisten näkemyksiä uskottavuusvaikutelmasta. Tutkielmassa haettiin vastauksia siihen, mitä uskottavuus on asiantuntijoiden työssä, miten vaikutelma ... -
Sosiaalisen intranetin käyttö organisaation vuorovaikutusympäristönä : asiantuntijatyötä tekevien käsityksiä ja kokemuksia
Kolehmainen, Inka; Korhonen, Anssi (2014)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää sosiaalisen intranetin käyttöä organisaation vuorovaikutusympäristönä asiantuntijatyötä tekevien näkökulmasta. Tavoitetta lähestyttiin tutkimalla asiantuntijatyötä tekevien ... -
Näkyykö luokka ruokakorissa? : kulttuurisen ja taloudellisen pääoman yhteys elintarvikekulutukseen
Järvinen, Ilpo (2019)Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin kulttuurisen ja taloudellisen pääoman yhteyttä kotitalouksien elintarvikekulutukseen. Pääomat indikoivat kotitalouden yhteiskuntaluokkaa, jonka katson vaikuttavan kulttuurielementtejä ... -
Kulttuurisen pääoman muodot koulutuksen periytyvyydessä
Rytkönen, Maria (2016)TIIVISTELMÄ Rytkönen, Maria. 2016. Kulttuurisen pääoman muodot koulutuksen periytyvyydessä. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma, Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma. Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.