Sovittelu osana sosiaaliasiavastaavien tehtäviä

Abstract

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää sosiaaliasiavastaavien näkemyksiä sosiaalihuollon asiakkaan oikeussuojakeinojen toimivuudesta sekä työhön liittyvästä sovittelun työmenetelmästä. Tarkastelu kohdentuu siihen millaisessa toimintaympäristössä ja millaisiin konflikteihin sovittelua sovelletaan sekä millaiseksi työmenetelmäksi sovittelu koetaan sosiaaliasiavastaavatyössä. Lopuksi tarkastellaan sovittelun kehittämisen tarpeita. Tutkimus on ajankohtainen työhön liittyvien laki- ja organisaatiomuutosten sekä sosiaalisten oikeuksien ja hyvinvointialueiden säästöpaineiden ristiaallokossa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sovittelun yleisiä teorioita, erityisesti Nils Christien (1977) konfliktiteoria. Sovittelun käytänteitä on tutkittu, mutta sosiaaliasiavastaavien työn kontekstissa, tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Tutkimuksen aineisto muodostui kahden fokusryhmähaastattelun sisällöistä, joihin osallistui yhteensä seitsemän sosiaaliasiavastaavaa viideltä hyvinvointialueelta. Tulosten mukaan sovittelumenetelmä on edelleen käytössä, joskin hyvin jäsentymättömänä. Sosiaaliasiavastaavien osallistuminen asiakkaan ja työntekijän välisiin kohtaamisiin noudatti restoratiivisen prosessin rakenteita. Sovittelun toimintaympäristö muodostui sosiaalihuollon asiakkaan oikeussuojakeinojen toimimattomuudesta, konfliktit asiakkaan ja työntekijän välisistä jännitteistä. Tuloksena syntyi kuvaus sosiaaliasiavastaavatyössä tehtävästä sovittelusta. Sovittelun kehittämisellä olisi mahdollisuuksia vastata sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksien parempaan turvaamiseen sekä luoda mallia hallinnollisiin sovittelun menetelmiin.