Kuvaileva kirjallisuuskatsaus draamakasvatuksen tutkimuksesta Suomessa
Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on kartoittaa draamakasvatuksesta tehtyä tutkimusta Suomessa. Ensinnäkin on tarkoitus selvittää, millaisia suomalaisesta perusopetuksesta tai suomalaiseen perusopetukseen sovellettavissa olevia tutkimuksia on toteutettu draamakasvatuksen kontekstissa Suomessa. Toiseksi tarkoitus on selvittää, millaisia pedagogisia perusteluja tutkimuksesta on löytynyt draaman käytölle (luokan)opettajan työssä.
Tutkimuksessa käytettiin metodina kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimuksen aineistoa etsittiin hakukoneilla, poistettiin aikarajaus kokonaan draamakasvatuksen tutkimuksen nuoruuden vuoksi ja rajattiin aineisto tutkimuskysymysten avulla. Aineisto koostui neljästä artikkelista ja kahdeksasta väitöskirjasta. Aineistoa analysoitiin sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen tärkeimmät tulokset olivat, että draaman käytöllä opetuksessa oli hyvin paljon myönteisiä merkityksiä: sosiaalisten suhteiden parantumista, myönteisten tunteiden lisääntymistä, itsetunnon paranemista, ikävien asioiden vähenemistä ja hyvien lisääntymistä sekä taitojen lisääntymistä. Esille tuli myös muutamia mainintoja kielteisistä merkityksistä. Tutkimus osoitti, että draamakasvatuksella on suuri määrä myönteisiä merkityksiä.
Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että on paljon hyviä pedagogisia perusteluja käyttää draamaa opettajan työssä. Tämän tutkimuksen tulokset tukisivat draaman käyttöä koulussa, draamakoulutuksen lisäämistä opettajille ja draaman aseman vahvistamista peruskoulussa. Draamalla voisi olla suuri myönteinen vaikutus myös kansainvälisten ja kansallisten strategioiden ja tulevaisuuden tavoitteiden toteutumisessa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vaativaa sosiaalityötä vakavien ongelmien parissa : kuvaileva kirjallisuuskatsaus suomalaisesta gerontologisen sosiaalityön tutkimuksesta 2000-luvulla
Röppänen, Riikka (2024)Tässä tutkielmassa tarkastellaan gerontologista sosiaalityötä suomalaisen tutkimuksen perusteella. Tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä teemoja gerontologisessa sosiaalityössä on tutkittu Suomessa 2000-luvulla ja ... -
Savuverhon taakse : draama kirjallisuudenopetuksen työtapana
Åkerblad, Eeva (2015)Pro gradu -työssäni tarkastelen draamaa kirjallisuudenopetuksen työtapana. Vuonna 2016 käyttöön otettavat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet osoittavat, että draama on työtapana ajankohtainen ja suositeltu. ... -
Draamakasvatus suomen kielen ja kirjallisuuden opettajan oppaissa
Pihlajakangas, Hanna; Heikkilä, Johanna (2023)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten 3. luokan suomen kielen ja kirjallisuuden opettajan oppaissa draamakasvatus näyttäytyy. Draamakasvatus ei ole Suomessa oma oppiaineensa, mutta se näkyy Perusopetuksen ... -
"Uudestaan vaan härkää sarvista ja kokeillaanpas vähän toisella lailla" : luokanopettajien kokemuksia draamakasvatuksen käytöstä
Kettunen, Sami (2017)Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia luokanopettajilla on draamakasvatuksen käytöstä ja kuinka he draamaa työssään hyödyntävät. Halusin saada selville, ovatko luokanopettajien käyttämät draamaharjoitukset ... -
Ohjelmoinnin opettaminen osana perusopetusta : systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Jahnukainen, Otto (2020)Tässä kandidaatin tutkielmassa tarkastellaan ohjelmoinnnin opettamista perusopetuksessa kansainvälisesti systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Katsauksen kohteena on kahden tietotekniikan alan tiedelehden vuosikerrat ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.