Ikääntyneiden henkilöiden itsearvioidun stressinhallintakyvyn muutos ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä koronaviruspandemian aikana

Abstract

Stress-coping ability can be defined as an individual's ability to manage the adversities they face. Stress-coping ability plays an important role in old age, as ageing increases the risk of stressors and reduces the ability to recover from stressors. Older adults represent the most vulnerable risk group for the coronavirus pandemic that started in 2019. Despite this, there is very limited comparative longitudinal research on the self-rated stress-coping ability of older adults during the coronavirus pandemic. The aim of this study was to investigate whether older adults’ self-rated stress-coping ability changed during the coronavirus pandemic compared to the period before its onset. In addition, sex, age, perceived health, and perceived life satisfaction were examined in relation to changes in self-rated stress-coping ability.

The Active aging - resilience and external support and modifiers of the disability outcome (AGNES) cohort study data collected in 2017-2018 and the follow-up data collected in 2020 were used in this study. The subjects (n=753) were aged 75, 80 and 85 years and lived independently in Jyväskylä. The subjects assessed their stress-coping ability with a shortened version of the Connor-Davidson Resilience Scale CD-RISC10 (total score 0-40, higher scores indicating better self-rated stress-coping ability). The subjects assessed their perceived health with the question: “how would you rate your current health in general?” and their perceived life satisfaction with the Satisfaction with Life Scale (SWLS). Data were analyzed using Wilcoxon's test and multinomial logistic regression analysis, for which the self-rated change in stress-coping ability was classified into three categories (improved, decreased vs. remained unchanged). The models were adjusted for perceived loneliness, depressive symptoms, and cognitive functioning.

The results showed that subjects’ self-rated stress-coping ability decreased between baseline (31,3 points) and follow-up (28,2 points) (p<0,001). Self-rated stress-coping ability improved in 169 subjects, decreased in 182 subjects, and remained unchanged in 402 subjects. After adjustment for confounding factors, the 85-year-old age cohort was more likely to have improved self-rated stress-coping ability compared to the 75-year-old age cohort (OR=1.85; 95% CI=1.12–3.07). Those who perceived their health as average were less likely to have improved self-rated stress-coping ability compared to those who perceived their health as good or very good (OR=0,61; 95 % CI=0,40–0,93). Better perceived life satisfaction protected against a decrease in self-rated stress-coping ability (OR=0.95; 95% CI=0.91–0.99). Sex was not associated with changes in self-rated stress-coping ability.

Despite the coronavirus pandemic, older adults showed a little decrease in self-rated stress-coping ability and were able to adapt successfully to adversities. In the future, more international and comparative longitudinal research is needed to identify factors associated with stress-coping ability in older adults.

Stressinhallintakykyä voidaan määritellä sen perusteella, miten yksilö hallitsee kohtaamiaan vastoinkäymisiä. Stressinhallintakyvyllä on tärkeä merkitys vanhuudessa, sillä ikääntymisen myötä stressiä aiheuttavien tekijöiden riski kasvaa ja kyky toipua stressitekijöistä heikentyy. Ikääntyneet henkilöt edustavat vuonna 2019 alkaneen koronaviruspandemian haavoittuvinta riskiryhmää. Tästä huolimatta koronaviruspandemian aikaista vertailevaa pitkittäistutkimusta ikääntyneiden henkilöiden itsearvioidusta stressinhallintakyvystä on olemassa hyvin rajallisesti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, muuttuiko ikääntyneiden henkilöiden itsearvioitu stressinhallintakyky koronaviruspandemian aikana verrattuna aikaan ennen koronaviruspandemian alkua. Lisäksi selvitettiin sukupuolen, iän, koetun terveyden sekä koetun elämäntyytyväisyyden yhteyttä itsearvioidussa stressinhallintakyvyssä tapahtuneisiin muutoksiin.

Tutkimuksen aineistoina käytettiin vuosina 2017–2018 kerättyä Active aging – resilience and external support and modifiers of the disablement outcome (AGNES) -kohorttitutkimusainestoa sekä vuonna 2020 kerättyä seurantavaiheen aineistoa. Tutkittavat henkilöt (n=753) olivat 75-, 80-, ja 85-vuotiaita ja asuivat itsenäisesti Jyväskylässä. Tutkittavat arvioivat stressinhallintakykyään Connor-Davidson Resilience Scale -kyselyn lyhennetyllä versiolla CD-RISC10 (kokonaispisteet 0–40, korkeammat pisteet kuvaavat parempaa itsearvioitua stressinhallintakykyä). Tutkittavat arvioivat koettua terveyttä kysymyksellä: ”millaiseksi arvioisitte nykyisen terveydentilanne yleisesti?” ja koettua elämäntyytyväisyyttä Satisfaction with Life Scale -kyselyn (SWLS) avulla. Aineistoa analysoitiin Wilcoxonin testillä sekä multinomiaalisella logistisella regressioanalyysilla, jota varten itsearvioitu stressinhallintakyvyn muutos luokiteltiin kolmeen luokkaan (parantui, heikentyi vs. pysyi ennallaan). Mallit vakioitiin koetulla yksinäisyydellä, masennusoireilla sekä kognitiivisella toimintakyvyllä.

Tulokset osoittivat, että tutkittavien itsearvioitu stressinhallintakyky heikentyi alkutilanteen (31,3 pistettä) ja seurantavaiheen (28,2 pistettä) välillä (p<0,001). Itsearvioitu stressinhallintakyky parantui 169 tutkittavalla, heikentyi 182 tutkittavalla ja pysyi ennallaan 402 tutkitta-valla. Vakiointien jälkeen 85-vuotiaiden ikäkohortilla itsearvioidun stressinhallintakyvyn parantuminen oli todennäköisempää verrattuna 75-vuotiaiden ikäkohorttiin (OR=1,85; 95 % LV=1,12–3,07). Terveytensä keskinkertaiseksi kokevilla itsearvioidun stressinhallintakyvyn parantuminen oli epätodennäköisempää verrattuna terveytensä hyväksi tai erittäin hyväksi kokeviin (OR=0,61; 95 % LV=0,40–0,93). Parempi koettu elämäntyytyväisyys suojasi itsearvioidun stressinhallintakyvyn heikentymiseltä (OR=0,95; 95 % LV=0,91–0,99). Sukupuoli ei ollut yhteydessä itsearvioidun stressinhallintakyvyn muutoksiin.

Koronaviruspandemiasta huolimatta ikääntyneiden henkilöiden itsearvioidun stressinhallintakyvyn heikentyminen oli vähäistä ja sopeutuminen vastoinkäymisiin onnistunutta. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää kansainvälistä sekä vertailevaa pitkittäistutkimusta ikääntyneiden henkilöiden stressinhallintakykyyn yhteydessä olevien tekijöiden selvittämiseksi.