"Kaikki ympärillä on ympäristöä" : ekokriittinen tulkinta yhdeksäsluokkalaisten teksteissä feministisen pedagogiikan näkökulmasta
Kandidaatintutkielmassani tarkastelen kriittisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin yhdeksäsluokkalaisten (n=31) tuottamia ekokriittisiä tulkintoja heille luetusta nuortenkirjasta Viha jonka kylvät (Thomas, 2007). Lisäksi pohdin ekokriittisen ajattelun yhteyttä Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin
(OPH 2014) ja toisaalta feministisen pedagogiikan tavoitteisiin ja keinoihin. Nuoret ovat laatineet tekstinsä ekokriittiseen kirjallisuudentutkimukseen pohjautuviin apukysymyksiin perustuen. Olen kerännyt aineistoni yhden äidinkielenopettajan kahdelta luokalta kuopiolaisesta yläkoulusta elo-joulukuussa 2021.
Tutkimustehtäväni on kaksiosainen: 1) Millaisia ekokriittiseen viitekehykseen sidottavissa olevia havaintoja ja tulkintoja yhdeksäsluokkalaiset tekevät heille luetusta kaunokirjallisesta tekstistä? 2) Kuinka eettistä ja arvokasvatuksellisuutta tavoittelevassa kirjallisuuden opetuksessa voisi etenkin vaikeiden tai sensitiivisten aiheiden yhteydessä hyödyntää feministiseen pedagogiikkaan kuuluvan tuottavan hämmennyksen ajatusta?
Tutkielmani on artikkelimuotoinen, ja se koostuu artikkelikäsikirjoituksesta sekä raporttimaisesta, tiiviistä johdannosta. Tutkielmani painottuu artikkelikäsikirjoitukseen, jossa peilaan oppilastekstien analyysin tuloksia feministiseen pedagogiikkaan ja alun perin Deborah Britzmanin (1995) queer-teoriaan pohjaavaan ”tuottavan hämmennyksen” tilaan. Esitän artikkelissani tuottavan hämmennyksen idean soveltuvan hyvin sensitiivisen ympäristöteeman opettamiseen. Lisäksi kytken sisäänrakennetusti lukijansa etäännyttävän kaunokirjallisuuden ympäristökasvatuksen ja tuottavan hämmennyksen välineeksi.
Tutkimukseni perusteella median luoma kuva nuorten ympäristöahdistuksesta ja kasvavasta tiedostavuudesta ei kaikilta osin pidä paikkaansa. Toisaalta tulokset korostavat sensitiivisten teemojen rohkean kohtaamisen ja lukuharrastukseen kannustamisen merkitystä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Atlantin ylityksiä : amerikkalaisen kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksen navigointia 1965-1995
Savolainen, Matti (Jyväskylän yliopisto, 2011)Teoriat muuttuvat paitsi aikaa myös paikkaa myöten. Kirjassa tutkitaan eurooppalaisen, varsinkin ranskalaisen teorian Atlantin ylityksiä. Millaisiksi eräät keskeiset teoriaotteet muotoutuivat yhdysvaltalaisessa yliopistomaailmassa ... -
”Kun liikuntaa opetetaan positiivisen pedagogiikan menetelmin, niin sähän saat moninkertaiset hyödyt sieltä” : näkemyksiä ja kokemuksia koulu- ja valmennusmaailmasta
Udelius, Marika; Heiska, Pauliina (2024)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkoituksena oli selvittää opettajien ja valmentajien näkemyksiä ja/tai kokemuksia positiivisen pedagogiikan käytöstä opetuksessa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita opettajien ja valmentajien ... -
Lukemisen linjaukset : lukutaito ja sen opetus perusopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelmissa
Kauppinen, Merja (Jyväskylän yliopisto, 2010) -
Tunnetason turvallisuus kirjoittamisen ja kirjallisuuden opetuksessa
Järvinen, Juuli (2023)Sivututkielmani käsittelee tunnetason turvallisuuden merkitystä kirjoittamisen ja kirjallisuuden opetuksessa. Tunnetason turvallisuutta voidaan useiden tutkimusten ja teorioiden perusteella pitää merkittävänä tekijänä ... -
Vastakarvaan kirjoittaminen feministisen fiktion kirjoittamisen menetelmänä
Pirinen, Miia (2017)Tutkimukseni tavoitteena on pohtia, mitä feministisen fiktion kirjoittaminen voisi tarkoittaa. Kartoitan feministisen kirjallisuudentutkimuksen perinnettä muun muassa naiskirjallisuuden, naiskirjoittamisen, feministisen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.