Hoivapolitiikka on Suomessa ja muissa länsimaissa kolmoiskriisissä kasvavien kustannusten uhatessa julkista taloutta, ammattilaisten paetessa alalta ja hoivan laadun heiketessä erityisesti vanhustenhoidossa. Teknologisaation luvataan vastaavan kriiseihin "kolmoisvoitolla": tehostumisena, parantuneina työoloina ja kasvavana hyvinvointina.
Tässä tutkimuksessa tarkastelen hoivaa elettynä kohtaamisena ja pohdin sen merkitystä iäkkäiden ihmisten hoivan teknologisoitumiselle. Väitän hoivan kriisien kumpuavan siitä, että olemme kadottamassa ymmärryksen elämämme ytimessä olevan hoivan olemuksesta. Tutkin rinnakkain feministisen hoivaetiikan teoreettista keskustelua, hoivatyöntekijöiden puhetta hoivakohtaamisista tehostetussa palveluasumisessa sekä hoivan teknologisoitumisen sosiomateriaalisia vaikutuksia hyvälle hoivalle.
Tarkastelen näitä osa-alueita esittelemällä neljän tutkimusartikkelin antia, sisältäen sekä hoivaetiikan ja fenomenologian teoretisointia että empiirisiä tuloksia perustuen
iäkkäiden ihmisten tehostetussa palveluasumisessa työskentelevien hoiva-ammattilaisten (n=25) haastatteluista koostuvaan laadulliseen aineistoon.
Tutkimustani ohjaa hoivan käsitteeseen kohdentuva teoreettinen argumentti. Ehdotan aluksi, että hoiva tulisi ymmärtää joko fenomenologisessa merkityksessä, elettynä kohtaamisena toiseuden kanssa, tai jälkistrukturalistisessa merkityksessä, rakenteena, joka ilmenee sekä hoivan että hoivan puutteen laajempina sosiaalisina konteksteina.
Jatkan kohdentamalla huomion hoivaan elettynä kohtaamisena, ja erittelen haastateltujen hoivatyöntekijöiden hyvässä hoivassa keskeisinä pitämiä tekijöitä. Hoivassa oleellista on ensinnä ymmärtää toisen kokemus radikaalilla tavalla ainutlaatuisena olemisena. Tämän myötä hyvä hoiva edellyttää myös, että toisen keho ymmärretään elettynä, kokonaisvaltaisena ja yksilöllisenä hoivatoimenpiteiden kohteen sijaan, erityisesti muistisairauden ollessa kyseessä. Näiden huomioiminen edellyttää myös eettistä konkretiaa, eli aktiivista virittymistä omasta kokemuksesta poikkeavaan kokemukseen ja siitä kumpuavaa toimintaa, siis hoivaa. Tämä ilmenee esimerkiksi hoiva-ammattilaisten kykynä virittyä muistisairaiden asukkaiden ajallisuuteen.
Pohdin myös iäkkäiden ihmisten hoivan teknologisoitumista näiden hoivan perustekijöiden valossa. Haastatteluissa ilmenee, miten hoivan järjestelmällistä kirjaamista edellyttävät asiakastietojärjestelmät uudelleenmuovaavat ja välineellistävät hoivaa sekä miten turvahälytysjärjestelmät häiritsevät asukkaiden kohtaamista, erityisesti muistisairauden ollessa kyseessä. Tehostetun palveluasumisen teknologisoitumisessa on työtä helpottavat puolensa, mutta sen ilmentymät myös uhkaavat hoivan kokemuksellista ja hienovaraista ydinaluetta.
Feministisen hoivaetiikan ytimessä oleva eettis-ontologinen toisen haavoittuvuuden ruumiillinen kohtaaminen tarjoaa kriittisen kehyksen hoivapolitiikan ja -käytäntöjen arvioinnille. Johtopäätökseni on, että vaikka hoivan teknologisoituminen saattaa tuottaa jossakin mielessä "kolmoisvoiton", kyseenalaistamaton iäkkäiden ihmisten hoivan teknologisoiminen aiheuttaa myös hoivan ja ylipäätään olemisymmärryksemme välineellistymistä. Hoivan pelkistäminen osatekijöihin ja välineellisiksi tehtäviksi viittaa siten olemassaolon sosiaalisen ja ruumiillisen perustan lähtökohtaiseen väärintulkintaan.
Asiasanat: Hoiva, hoivaetiikka, iäkkäiden ihmisten hoiva, muistisairaudet, hoivateknologia, fenomenologia, ruumiillisuus, sosiomateriaalisuus, laadulliset menetelmät
...
Care policy in Finland is facing a triple crisis: care costs are threatening the public economy, professionals are fleeing the sector and the quality of care is low, especially the care of older persons. As a cure for the crisis, technologisation is promised to deliver a "triple win" in the form of structural efficiency, improved working conditions and better health.
In this study, I explore care as a lived encounter and contrast it with its recent technologisation, arguing that the root cause of the crisis is a gradual disconnection with the essence of care and its impact on our lives. I delve into three overlapping domains: the theoretical debate on the essence and ideals of care within the framework of feminist care ethics; care professionals' encounters with vulnerability in care of older persons; and the reconfigurative influence of the technologisation of care on the other two domains.
I explore these domains through the results of four research articles, including both theoret
ical arguments based on feminist care ethics and phenomenology, and empirical results derived from qualitative data consisting of interviews with care professionals (n=25) working in Finnish intensive service housing (ISH) of older persons.
My research setting is based on a theoretical argument on care. I suggest that care ethics should consider care either using a phenomenological conception, as a lived encounter with the vulnerable Other, or using a poststructural conception, as a relational structure emanating from the distribution of care and neglect in a broader social context.
Building on the theoretical argument, I elaborate on what care professionals view as crucial in lived care encounters with older persons. First, understanding alterity – the radical uniqueness encountered in the Other – is crucial for ideal care, which is reinforced by literature in critical disability studies and phenomenology. Second, care is constituted by embodiment. Ideal care of older persons, particularly concerning dementia, requires comprehending the Other's body as lived intercorporeality rather than an object of care. Third, I show that care encounters necessitate ethical action in the form of active attunement to the Other's vulnerable situation. This is evident when care professionals attune to the alter-temporalities of ISH residents with dementia.
Finally, I contrast these aspects of care with the technologisation of care of older persons. Care professionals' interviews depict the sociomaterial, reconfigurative impacts of electronic health records (EHRs) on ideal care practices in ISH, as well as the impacts of safety alarm systems (SASs) on dementia encounters. EHRs instrumentalise care through structured, digital recording of care events, and SASs disrupt attunement to residents' needs, being at odds with the nuanced, embodied alterity in lived care encounters.
The ethico-ontological significance of lived encounters with vulnerability, which lies at the heart of feminist care ethics, provides a critical framework for evaluating any care policy and practice. I conclude that although the technologisation of care may yield the "triple win" in some areas, an unquestioning application of technology to the care of older persons may risk reinforcing the instrumental conception of the human being, rooted in a neoliberal ethos. To reduce the care of older persons to technological units or instrumental tasks is to misinterpret the social and embodied foundation of existence itself.
Keywords: Care, care ethics, care of older persons, long-term care, dementia, care technology, phenomenology, embodiment, sociomateriality, qualitative methods
...
