Avun tai lahjan saaminen suomalaisissa ihmesaduissa : Raul Roineen Suomen kansan suuri satukirja
Tekijät
Päivämäärä
2024Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tämä tutkielma käsittelee tapoja, joilla kansansatujen sankari saa kohtaamiltaan auttaja- ja lahjoittajahahmoilta apua tai lahjoja. Ongelmaa lähestytään hahmojen välisen vuorovaikutuksen sekä sankarin luonteenpiirteiden ja sukupuolen näkökulmista. Aineistona on Raul Roineen Suomen kansan suuri satukirja (1952). Tärkeimmät teoreettiset lähtökohdat perustuvat Apon (1986) ja Proppin (2009/1968) ihmesatuihin keskittyviin tutkimuksiin. Muita keskeisiä käsitteitä ovat representaatio ja henkilöhahmo, joiden määrittelyssä hyödynnetään mukauttaen tekijän kandidaatintutkielman (Majuri 2021) teoreettista viitekehystä. Tutkimus tarjoaa lisätietoa ihmesatujen sankareiden toiminnasta ja arvoista sekä auttaja- ja lahjoittajahahmoista, jotka yksilöllisen subjektin kaltaisina entiteetteinä ovat jääneet pitkälti marginaaliin juonirakenteisiin keskittyneessä kansansatututkimuksessa. Tutkimusmenetelminä ovat tarkka analysoiva lukeminen sekä luokittelu.
Tutkimuksessa käy ilmi, että ihmesatujen sankarit toimivat useimmiten rehdisti ja muita auttaen ja saavat siksi apua. Erityisesti miessankarit voivat kuitenkin olla myös uhkaavia pettureita, joiden puolella lukijan oletetaan ehdoitta olevan riippumatta avunhankintakeinoista. Koska sadut ja satuhahmot auttavat muun fiktion tavoin käsittelemään todellisia tunteita sekä ymmärtämään toisia ja yhteiskuntaa, tällaiset saduissa nähtävät representaatiot vaikuttavat muun muassa käsityksiin siitä, miten muita saa kohdella. Siksi on erityisen tärkeää tutkia lapsille suunnattuja sisältöjä, sillä lasten ei voi olettaa osaavan tulkita tekstejä vain suhteessa niiden syntykontekstiin ja genreen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Être finno-français en France : Étude de la représentation faite du personnage de Lea dans le roman Vapaus valita kohtalonsa
Tiainen, Helmi (2024)Tässä tutkielmassa tutkimme millä tavalla suomalaisranskalaisuutta representoidaan Lean henkilöhahmon kautta Annastiina Heikkilän romaanissa Vapaus valita kohtalonsa. Romaanin päähenkilöinä toimivat parhaat ystävykset Lea ... -
Opettajahahmon käyttämät modaaliset lausetyypit ja niiden puhefunktiot Timo Parvelan teoksessa Ella ja kaverit ihan kuninkaina
Leppävuori, Hanna (2021)Tämä tutkielma käsittelee opettajahahmon käyttämiä modaalisia lausetyyppejä ja niiden saamia puhefunktioita Timo Parvelan (2019) teoksessa Ella ja kaverit ihan kuninkaina. Näiden kautta selvitetään, millainen kuva opettajasta ... -
Aavesärkyä kertomuksen rakenteissa : kerronnalliset ja sukupuoliset rajanylitykset Taneli Viljasen teoksessa "Kaikki tilat ovat täynnä aaveita"
Säntti, Joonas (Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2020)Taneli Viljasen romaani kutsuu tarkastelemaan itseään tekstitilana, jossa äänet kaikuvat. Teos hyödyntää tekstuaalisia strategioita, jotka tekevät ääniä yksilöivän paikantamisen ja kokemuksellisuuteen perustuvat tulkinnat ... -
Harry Potter and Discrimination : a critical discourse analysis of the wizarding society in the Harry Potter and the Deathly Hallows book
Hirvonen, Paula (2021)Harry Potter -kirjasarja on valtaisa kansainvälinen ilmiö, joka kerää faneja vielä yli vuosikymmenen jälkeen sarjan viimeisen kirjan julkaisemisesta. Kirjoissa seurataan velhopoika Harryn kasvutarinaa ja käsitellään muun ... -
Strange Tools and Dark Materials : Speculating Beyond Narratives with Philosophical Instruments
Varis, Essi (Johns Hopkins University Press, 2022)Although Alva Noë’s Strange Tools: Art and Human Nature (2015) makes no direct reference to Philip Pullman’s His Dark Materials trilogy (1995–2000), these otherwise dissimilar works share an astonishingly similar and current ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.