Laulaminen on ihanaa! : laulamisen asema alakoulun musiikinopetuksessa
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä mieltä opettajat, jotka opettavat musiikkia alakoulussa ovat laulamisen ja äänenkäytön opetuksesta sekä sen merkityksestä musiikin oppiaineeseen. Tutkimuksen tavoitteena on myös saada selville, millainen rooli laulamisen ja äänenkäytön opetuksella on suhteessa musiikin oppiaineeseen. Lisäksi tutkimuksessa kartoitan, mitä opettajat ajattelevat laulamisen ja äänenkäytön opetuksesta, mitä opetusmenetelmiä he käyttävät ja millainen heidän mielestään on oppilaiden sekä heidän oma suhteensa laulamiseen.
Tutkimuksen tiedot keräsin käyttämällä Webropol-kysely ja raportointisovellusta. Kyselyyn vastasi 73 alakoulun opettajaa, jotka opettivat musiikkia. Tutkimustulosten mukaan noin 64% vastaajista oli työskennellyt musiikin opettajana vähintään 10 vuotta. Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat päteviä opettajia, joista 34% oli luokanopettajia, 39% musiikkiin erikoistuneita luokanopettajia, 19% musiikin- ja luokanopettajia ja loput 8% musiikinopettajia. Enemmistö vastaajista oli opiskellut opettajaksi yli 10 vuotta sitten. Tutkimus on laadullinen kyselytutkimus. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tuloksista ilmenee, että noin puolet laulattavat jokaisella musiikin tunnilla. Pääasiassa musiikin tunnit koostuvat laulamisesta, soittamisesta sekä erilaisista leikeistä, teoriasta ja musiikkiliikunnasta. Laulamista harjoiteltiin erilaisten äänenavausten, toistojen ja kaikumenetelmien avulla. Tuloksissa korostui myös oikean lauluasennon löytäminen ja sen ylläpitäminen. Suurin osa vastaajista ei osannut kertoa lapsen äänen kehityksestä. Kuitenkin moni mainitsi äänenmurroksen, joka saattaa alkaa lapsilla jo 10-vuoden iässä. Laulamisen tavoissa näkyi laulukilpailut, sosiaalinen media sekä pop-idolit. Perinteiset lastenlaulut eivät juurikaan kiinnostanut oppilaita, ja mikrofoniin laulaminen oli noussut innostavaksi ja motivoivaksi laulamisen kannalta. Opettajat kiinnittivät huomiota lasten äänialaan ja siihen, että se on laskenut vuosien saatossa. Lisäksi laulaminen koettiin noloksi ja hävettäväksi, joka on aiheuttanut sen, että moni opettaja ei enää niin innokkaasti laulata oppilaita kuin ennen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29613]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Musiikkiin erikoistuneiden luokanopettajien kokemuksia tunnekasvatuksesta alakoulun musiikinopetuksessa
Javanainen, Jenna; Kaartinen, Jenni (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää musiikkiin erikoistuneiden luokanopettajien kokemuksia tunnekasvatuksesta osana alakoulun musiikinopetusta ja opetussuunnitelmaa. Tutkimusta lähestyttiin fenomenologis-hermeneuttisen ... -
Äänessä sielu soi : terveen äänenkäytön opetus alakoulun musiikinopetuksessa
Pyykkönen, Meritta (2020)Tutkielmassani tarkastelen terveen äänenkäytön tilaa alakoulun musiikinopetuksessa. Vaikka laulaminen on edelleen vahva osa suomalaista musiikkikasvatusperinnettä, on terveen äänenkäytön opetus hiljalleen jäänyt opetussu ... -
Monipuolistavat opetustavat musiikinopetuksessa
Huhtala, Minna (2018)Moniaistikanavaista eli aistilähtöistä oppimista on tutkittu melko paljon lukemaan oppimisen yhteydessä. Sen on ajateltu olevan jo vanha oppimisnäkemys eikä tällaisiin oppimistapoihin tulisi käyttää aikaa. Oppimistavat ... -
Oppilaan musiikillisen minäpystyvyyden tukeminen ja palautteenanto laulamisesta alakoulun musiikinopetuksessa
Pöntinen, Iina (2022)Tutkin Pro gradu-tutkielmassani musiikillista minäpystyvyyttä tukevia arviointimenetelmiä ja pedagogisia keinoja. Tutkimukseni keskiössä on erityisesti minäpystyvyyttä tukeva palautteen antaminen laulamisesta. Lisäksi ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.