Tutkimuksen kohteena on ranskankielisen laulupedagogiikan vokaalien kuvailu 1840-luvulta nykypäivään. Tieteellisen fonetiikan synty 1800-luvun lopussa on vaikuttanut laulupedagogiikan metodologiaan ja sanastoon. Laulupedagogiikassa pyritään ottamaan tarkasti huomioon äänifysiologian tieteellinen kuvaus ja kielten foneettiset piirteet, mutta kokoavaa tietoa laulupedagogiikan terminologian tieteellistymisestä on varsin vähän. Äänenkuljetuksen kannalta tärkein foneettinen elementti on vokaalit, jonka vuoksi tutkimuksen aineisto on rajattu koskemaan pelkästään niitä.
Korpus koostuu neljästä vokaaleja ja ääntämistä kuvaavista otteista, ja jakautuu siten myös neljään alakorpukseen: A) García, M. École de Garcia (1847), 2841 sanaa (10 termiä havainnoitu 45 kertaa, kuusi adjektiiviattribuuttia havainnoitu yhdeksän kertaa), B) Lemaire, T. – Lavoix fils, H. Le chant (1881), 2672 sanaa (18 termiä havainnoitu 118 kertaa, yksitoista adjektiiviattribuuttia havainnoitu 37 kertaa), C) Pierlot, J. Le
chant (1983), 2786 sanaa (kahdeksan termiä havainnoitu 22 kertaa, kolme adjektiiviattribuuttia ja kaksi predikatiivia havainnoitu yhteensä kuusi kertaa) sekä D) Hallard, M.-P. Le français chanté (2020), 2710 sanaa, (11 termiä havainnoitu 167 kertaa, 11 adjektiiviattribuuttia ja yksi predikatiivi havainnoitu 55 kertaa).
Termien, kuten myös niitä kuvaavien adjektiiviattribuuttien sekä predikatiivien esiintymät on laskettu, minkä jälkeen adjektiiviattribuuteista sekä predikatiiveista on tehty semanttinen analyysi jaottelemalla ne seitsemään eri kategoriaan (vokaalien avoimuus, ääntöpaikka, foneettinen pituus, nasaalisuus, äänenvoimakkuus, soinnillisuus ja äänenväri) sekä lopuksi analysoimalla jokaisen tieteellisyys. Analyysin jälkeen adjektiiviattribuutteja sekä predikatiiveja on verrattu keskenään ja jokaiselle alakorpukselle on annettu vertailuluku, joka havainnollistaa niiden terminologian tieteellisyyttä. Havainnoista on tehty johtopäätökset laulupedagogiikan vokaalien kuvauksen muutoksesta käsitellyllä aikakaudella.
Tulokset osoittavat foneettisen terminologian tieteellistymisen laulupedagogiikassa jo 1800-luvun lopusta lähtien. Alakorpuksessa A keskitytään lähinnä vokaalien avoimuuden sekä äänenvärin kuvailuun, kun taas alakorpuksessa B kuvailu on laajentunut jo kuuteen kategoriaan eli vokaalien avoimuuteen, ääntöpaikkaan, foneettiseen pituuteen, nasaalisuuteen, äänenvoimakkuuteen sekä äänenväriin. Laajentunut terminologia osoittaa fonetiikan kehittymisen vaikuttaneen selvästi myös laulupedagogiikan sanastoon sekä tarkentavasti että tieteellistä terminologiaa painottavasti. Poikkeuksen muodostaa kaikista pienin alakorpus C, jonka terminologia koostuu vokaalien avoimuutta, äänenvoimakkuutta sekä soinnillisuutta kuvaavasta sanastosta. Suurin ja tieteellisin on alakorpus D, jonka terminologia koostuu vokaalien avoimuutta, tarkkaa ääntöpaikkaa, nasaalisuutta, äänenvoimakkuutta sekä äänenväriä kuvaavista adjektiiviattribuuteista sekä yhdestä predikatiivista. Vertailuluvuiltaan alakorpukset ovat järjestyksessä suurimmasta pienimpään D, B, A ja C: foneettisesti ja tieteelliseltä termistöltään alakorpus D on kaikista relevantein, kun taas alakorpus C:n relevanttius on kaikista vähäisin.
...
