Miljööterapeuttisten toimintaperiaatteiden soveltuvuus kouluyhteisöön
Date
1994Access restrictions
The author has not given permission to make the work publicly available electronically. Therefore the material can be read only at the archival workstation at Jyväskylä University Library (https://kirjasto.jyu.fi/collections/archival-workstation).
Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa selvitetään miljööterapeuttisten toimintaperiaatteiden
soveltuvuutta kouluyhteisöön. Tutkimus on luonteeltaan
teoreettinen ja lähestymistapa sosiaalipsykologinen.
Tutkimuksen pohjana on käytetty asiantuntijahaastatteluja.
Haastateltavina ovat olleet Oulun yliopiston psykiatrisen
osaston apulaisprofessori Matti Isohanni, Kannuksen vanhainkodin
johtaja Risto Soini ja projektipäällikkö Kalevi Kaipio.
Heidän aloitteestaan on miljööterapiaa ja yhteisökasvatusta
toteutettu Suomessa 1970-luvulta lähtien hoitoyhteisössä,
vanhustyössä ja nuorten kasvatuslaitoksessa.
Tutkimuksessa on käsitelty terapeuttista yhteisöä, yhteisöä
organisaationa, systeemiteoriaa, yhteisökasvatusta, kouluyhteisöä
sekä yhteistoiminnallista oppimista. Tutkimuksen pääteemat
ovat miljööterapeuttisen yhteisön toimivuus, ongelmien
ratkaisut yhteisössä, johtajan asema yhteisössä ja rakennetun
ympäristön merkitys. Tutkimustulokset perustuvat teoriatietoon
ja asiantuntijahaastatteluihin.
Tutkimuksen päätuloksiksi saatiin, että miljööterapeuttisia
ajatuksia voidaan toteuttaa soveltaen myös koulussa. Miljööterapia
toimii koulussa silloin, kun kaikki osapuolet ovat
ymmärtäneet toimintaperiaatteet ja ovat halukkaita yhdessä
toteuttamaan niitä. Lisäksi on ymmärrettävä myös koulussa,
että ongelmiin sisältyy kasvun mahdollisuus ja että kouluyhteisön
toiminta tulisi perustua yhteistoimintaan. Rakennettu
ympäristö ei nouse ratkaisevaksi tekijäksi, jos on ymmärretty
miljööterapian periaate.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [28254]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Kuularata - hauskempi kuin löylykauha" : ongelmanratkaisuprojektin soveltuvuus teknologiakasvatukseen perusopetuksessa
Marttinen, Rosemari; Paukkunen, Jussi (2013)Marttinen, R. & Paukkunen, J. 2013. ”Kuularata – Hauskempi kuin löylykauha” Ongelmanratkaisuprojektin soveltuvuus teknologiakasvatukseen perusopetuksessa. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro ... -
Yhteisöllisyyden ja uusien yhteisöjen mahdollisuudet ja haasteet seurakuntaorganisaatiossa
Toukola, Merja (2015)Tutkielmassani tutkin perinteisten seurakuntaorganisaatioiden ja niistä irtautuneiden uusien yhteisöjen välistä suhdetta. Tavoitteena on tarkastella tätä suhdetta Suomen helluntaiherätyksen piirissä käytävän julkisen net ... -
Patterns of action transitions in online collaborative problem solving : A network analysis approach
Li, Shupin; Pöysä-Tarhonen, Johanna; Häkkinen, Päivi (Springer Science and Business Media LLC, 2022)In today’s digital society, computer-supported collaborative learning (CSCL) and collaborative problem solving (CPS) have received increasing attention. CPS studies have often emphasized outcomes such as skill levels of ... -
HR scenario game : Learning human resource management in a virtual environment
Riivari, Elina; Auvinen, Tommi; Merilehto, Juhani (Universitat Politècnica de València, 2021)This paper introduces a computer-based online scenario game that was developed to enhance the learning of human resource management (HRM) in an undergraduate course at a business school in Finland. What makes this game ... -
Opettajat oppijoina : toimintatutkimus liikunnanopettajien pätevöittämiskoulutuksen käynnistämisestä ja kehittämisestä
Pesonen, Jyri (University of Jyväskylä, 2011)