Ammatilliset opinto-ohjaajat työssä oppimassa
Päivämäärä
2022Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa ammatillisten opinto-ohjaajien informaalia työssä oppimista sekä sitä edistäviä ja rajoittavia tekijöitä. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä ammatilliseen koulutukseen on viime aikoina työelämän muutostrendien lisäksi kohdistunut mittavia muutoksia, jotka ovat luoneet tarpeita ammatillisten opinto-ohjaajien osaamisen kehittämiselle ja informaalille työssä oppimiselle. Lisäksi tutkimusta ammatillisten opinto-ohjaajien informaalista työssä oppimisesta ei ole.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena teoriaohjaavasti ja aineistonkeruumenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu. Aineisto kerättiin loka-marraskuussa 2022 haastattelemalla seitsemää Gradia Jyväskylän ammatillista opinto-ohjaajaa. Aineiston analysointiin käytettiin teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä.
Tutkimukseen osallistuneet ammatilliset opinto-ohjaajat näkivät oppivansa työssään sekä yksin että yhdessä kollegoiden kanssa. Informaalia työssä oppimista edisti heidän mukaansa parhaiten oma motivaatio työssä oppimiseen ja yhdessä tekeminen. Työssä oppimista rajoittaviksi tekijöiksi puolestaan nostettiin ajan puute ja työn määrä sekä sen kuormittavuus.
Jatkossa on tärkeää tutkia työssä oppimisen ja työhyvinvoinnin yhteyttä sekä tiimitoiminnan kehittämistä, jotta saataisiin lisätietoa työssä oppimisen tunnistamiseksi, tukemiseksi ja edistämiseksi.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Yhteiskunta muuttuu, meidänkin on muututtava siellä mukana." : ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajien näkemyksiä työelämän muutoksesta ja sen vaikutuksista omaan ohjaustyöhön
Seppänen, Vilma; Varjonen, Vilma (2021)Tämän pro gradu- tutkielmamme tarkoituksena oli selvittää, miten ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajat näkevät työelämän muutoksen ja sen vaikutukset omaan ohjaustyöhön. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla ... -
Muutoksista mahdollisuuksiin : ohjauksen uutta identiteettia etsimässä
Nissilä, Pia; Varis, Eija; Parkkinen, Juha; Puukari, Sakari; Lairio, Marjatta; Puukari, Sauli (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2001) -
Kohti ammatillisten opinto-ohjaajien kestävää työssä oppimista
Hammarström, Jonas; Lähteenmäki, Sari (2024)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ammatillisten opinto-ohjaajien näkemyksiä kestävästä työssä oppimisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä ammatilliseen koulutukseen on viime ... -
Toisen asteen opiskelijat pääosin tyytyväisiä opinto-ohjauksen saatavuuteen ja riittävyyteen
Kettunen, Jaana; Ruusuvirta-Uuksulainen, Outi (ELO-ryhmä; Työ- ja elinkeinoministeriö; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2023)Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos (KTL) on selvittänyt OKM:n toimeksiannosta lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opinto-ohjauksen määrällistä saatavuutta ja riittävyyttä sekä resursoinnin keskeisiä ... -
"Että jokainen kantaa aina sen oman osaamisensa siihen koriin, ja että sitä jaetaan." : yhteistyö yläkoulun, lukion ja ammattikoulun opinto-ohjaajan työssä
Vainio, Marianne (2017)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata yläkoulun, ammatillisen oppilaitoksen ja lukion opinto-ohjaajien työhön kuuluvaa yhteistyötä eri tahojen kanssa, ja selvittää minkälaisia tekijöitä liittyy hyvään ja toimivaan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.