Kohti ammatillisten opinto-ohjaajien kestävää työssä oppimista

Abstract
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ammatillisten opinto-ohjaajien näkemyksiä kestävästä työssä oppimisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä ammatilliseen koulutukseen on viime aikoina työelämän muutostrendien lisäksi kohdistunut mittavia muutoksia, kuten aikuisten ja nuorten ammatillisen koulutuksen yhdistyminen, oppivelvollisuuden laajentuminen ja ammatillisen koulutuksen säästötoimet. Muutokset ovat luoneet tarpeita ammatillisten opinto-ohjaajien osaamisen kehittämiselle kestävällä työssä oppimisella, eikä aiempaa tutkimusta ammatillisten opinto-ohjaajien kestävästä työssä oppimisesta ole. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena teoriaohjaavasti ja aineistonkeruumenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu. 13:n haastattelun aineisto kerättiin kahdella erillisellä aineistonkeruukierroksella, joista ensimmäinen tehtiin 2022 ja toinen 2023–2024. Aineiston analysointiin käytettiin teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimukseen osallistuneet ammatilliset opinto-ohjaajat näkivät kestävän työssä oppimisen tapahtuvan työssään yhteisöllisesti, yhdessä kollegoiden ja verkostonsa kanssa. Kestävä työssä oppiminen oli heidän mielestään parhaimmillaan yhteisöllistä oppimista, joka kehitti kaikkien vuorovaikutukseen osallistuvien osaamista. Kestävään työssä oppimiseen vaikutti positiivisesti opinto-ohjaajan oma toiminta, lähipiiri ja hyvinvointi. Negatiivisesti kestävään työssä oppimiseen puolestaan vaikuttivat opinto-ohjaajaa kuormittavat tekijät, erityisesti työmäärä ja osaamisen johtamisen puute. Jatkossa olisi tärkeä tutkia kestävää työssä oppimista esimerkiksi oman osaamisen tunnistamisen näkökulmasta ja tarkastella sen vaikutusta kestävään työssä oppimiseen.
Main Authors
Format
Theses Master thesis
Published
2024
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202406114499Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share