Toisen asteen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukset koronapandemian poikkeusolojen aikana Suomessa
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa toisen asteen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemusten yleisyyttä ja niissä koettuja muutoksia koronapandemian poikkeusolojen aikana. Lisäksi tutkimme demografisten tekijöiden, kuten sukupuolen, oppilaitoksen, asuinpaikan, asumismuodon ja perheen taloudellisen tilanteen, sekä psyykkisen oireilun, kuten alakuloisuuden, hermostuneisuuden ja ärtyneisyyden, yhteyttä yksinäisyydessä poikkeusolojen aikana koettuihin muutoksiin.
Aineistomme, joka on osa Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimushanketta, kerättiin keväällä 2020 poikkeusolojen aikana. Otoksemme (n = 2003) koostui 16–28-vuotiaista lukiossa ja ammattioppilaitoksissa opiskelevista toisen asteen opiskelijoista. Yksinäisyyden yleisyyttä ja siinä koettuja muutoksia tarkasteltiin frekvenssien avulla. Yksinäisyydessä koettujen muutosten yhteyttä demografisiin tekijöihin ja psyykkiseen oireiluun tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla ja khiin neliö -testillä sekä varianssianalyysilla.
Joka kymmenes tutkittava koki olevansa usein yksinäinen. Vajaa puolet tutkittavista koki yksinäisyyden lisääntymistä, kymmenesosa sen vähentymistä ja loput sen pysymistä ennallaan poikkeusolojen aikana. Tytöt kokivat poikia enemmän yksinäisyyden lisääntymistä, kun taas pojat kokivat tyttöjä enemmän yksinäisyyden pysymistä ennallaan tai vähentymistä poikkeusolojen aikana. Asumismuodon osalta havaittiin, että yksin asuvat kokivat poikkeusolojen aikana muita enemmän yksinäisyyden lisääntymistä ja vähemmän sen pysymistä ennallaan. Lisäksi pääasiassa toisen vanhemman kanssa asuvat kokivat muita enemmän yksinäisyyden vähentymistä. Sen sijaan vain yhden vanhemman kanssa asuvat kokivat vastaavasti muita vähemmän yksinäisyyden vähentymistä. Psyykkisen oireilun osalta havaittiin, että toisen asteen opiskelijat, jotka kokivat yksinäisyyden lisääntymistä, kokivat myös muita useammin alakuloisuutta, hermostuneisuutta ja ärtyneisyyttä.
Tutkimus osoitti, että koronapandemian poikkeusolojen aiheuttamat muutokset, esimerkiksi sosiaalisten kontaktien rajoitukset, eivät olleet yhteydessä samankaltaisiin yksinäisyydessä koettuihin muutoksiin kaikilla toisen asteen opiskelijoilla. Tulosten perusteella erityisesti tyttöjen ja yksin asuvien mahdollisesti suurempi riski kokea yksinäisyyttä tulisi ottaa huomioon. Lisäksi tutkimus vahvisti käsitystä siitä, että koettu yksinäisyyden lisääntyminen on yhteydessä yleisempään psyykkiseen oireiluun. Saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tilanteessa, jossa joudutaan harkitsemaan yhteiskunnan sulkutoimia tai etäopetuksen lisäämistä tulevaisuudessa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hiljaiset äänet esiin : koronapandemian heijastuminen lasten psyykkiseen hyvinvointiin, sosiaalisiin suhteisiin ja oppimiseen
Pakarinen, Eija; Upadyaya, Katja; Kiuru, Noona; Salmela-Aro, Katariina; Lerkkanen, Marja-Kristiina (Lapsiasiavaltuutetun toimisto, 2023)Tässä artikkelissa tarkastelemme koronapandemian heijastumista lasten psyykkiseen hyvinvointiin, sosiaalisiin suhteisiin ja oppimiseen. Artikkeli perustuu kahteen tutkimukseen, joista ensimmäinen keskittyi hiljaisten äänien ... -
Lasten selviytymisstrategiat koronapandemian aikana Suomessa
Lindberg, Marja; Nygård, Mikael; Hakovirta, Mia; Sarkia, Aino (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2023)Aiemman tutkimuksen mukaan lasten hyvinvointikokemukset rakentuvat pitkälti ystäväpiirin, kouluviihtyvyyden, mielekkään vapaa-ajan ja fyysisen sekä psyykkisen terveyden varaan. Koronapandemian aikaiset rajoitukset haastoivat ... -
Vanhempien hiljaisia ääniä : vanhemmuuden uupumuksen ja työuupumuksen alaryhmät koronapandemian aikana
Sorkkila, Matilda; Panula, Venla; Kiuru, Noona; Pöysä, Sanni; Junttila, Niina; Lerkkanen, Marja-Kristiina; Pakarinen, Eija (Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö, 2023)Koronapandemialla on esitetty olevan pitkäkestoisia seurauksia erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville perheille, mutta tällaisten vanhempien hyvinvoinnista koronapandemian aikana on vain vähän tutkimustietoa. Osana ... -
Toisen asteen opiskelijoiden masennusoireilu ennen koronapandemiaa ja sen aikana
Isopahkala, Veera; Lukka, Senja (2023)Tässä pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin kohorttiasetelmalla toisen asteen opiskelijoiden masennusoireilua ennen koronapandemiaa sekä pandemia-aikana osana laajempaa EduRescue-hanketta. Lisäksi tutkittiin ongelmakäyttäytymisen, ... -
Yksinäisyys ja heikko emotionaalinen kiinnittyminen toisen asteen koulutuksen keskeyttämisriskiä ennakoivina tekijöinä
Häppäri, Salla; Pulkkinen, Sofia (2020)Suomessa siirtymä peruskoulusta toiselle asteelle tuo nuorelle lisää vastuuta ja mahdollisuuden tehdä omia opintojaan koskevia päätöksiä. Suuri osa nuorista suorittaa toisen asteen tutkinnon, mutta kuitenkin joka vuosi ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.