Toisen asteen opiskelijoiden masennusoireilu ennen koronapandemiaa ja sen aikana
Päivämäärä
2023Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..
Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tässä pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin kohorttiasetelmalla toisen asteen opiskelijoiden masennusoireilua ennen koronapandemiaa sekä pandemia-aikana osana laajempaa EduRescue-hanketta. Lisäksi tutkittiin ongelmakäyttäytymisen, sukupuolen sekä koulutuspaikan yhteyksiä masennusoireiluun. Tutkimus koostuu keväällä 2017 ja syksyllä 2018 kerätystä Koulupolku-aineistosta (n = 506) sekä keväällä 2019 ja koronapandemian aikana syksyllä 2020 kerätystä TIKAPUU II -aineistosta (n = 645). Ensimmäisessä mittapisteessä tutkittavat olivat toisen asteen ensimmäisellä vuosiluokalla ja toisessa mittapisteessä kolmannella vuosiluokalla.
Tulokset osoittivat, että masennusoireilu lisääntyi tilastollisesti merkitsevästi toisen asteen opintojen aikana ja jopa yli viidenneksellä opiskelijoista masennusoireilun kliininen raja-arvo ylittyi. Edelleenkin tulosten mukaan toisen asteen opintojen alussa ilmennyt ongelmakäyttäytyminen eli tupakointi, alkoholin käyttö, huumeiden kokeilu sekä käytösongelmat olivat yhteydessä korkeampaan masennusoireiluun sekä ensimmäisellä että kolmannella vuosiluokalla. Ongelmakäyttäytyminen ei kuitenkaan selittänyt masennusoireilun kasvua opintojen aikana. Tulokset osoittivat myös, että tytöillä masennusoireilua esiintyi enemmän kuin pojilla. Masennusoireilu kuitenkin lisääntyi tytöillä ja pojilla samankaltaisesti mittauskertojen välillä. Lukiolaisten ja ammattikoululaisten masennusoireilussa ei sen sijaan ollut eroja. Lisäksi tulosten mukaan pandemia-aikana masennusoireilun määrä ja kehitys oli samankaltaista kuin ennen pandemiaa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Nuorten ja äitien masennusoireilun yhteys toisen asteen koulutuksen saavuttamiseen
Rissanen, Anni; Horila, Sini (2022)Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten masennusoireilun sekä äitien aikaisemman masennusoireilun (nuoren ollessa perusopetuksen 9. vuosiluokalla) vaikutuksia nuorten toisen asteen koulutuksen saavuttamiseen. Tämä pro gradu ... -
Toisen asteen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukset koronapandemian poikkeusolojen aikana Suomessa
Peltonen, Sofia; Meskanen, Elisa (2023)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa toisen asteen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemusten yleisyyttä ja niissä koettuja muutoksia koronapandemian poikkeusolojen aikana. Lisäksi tutkimme demografisten tekijöiden, ... -
Hyria koulutus oy:n urheiluvalmennus : laadullinen tapaustutkimus urheiluvalmennukseen osallistuvien toisen asteen opiskelijoiden kokemuksista
Kalmari, Hannu (2013)JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikuntakasvatuksen laitos / Liikuntatieteellinen tiedekunta Kalmari Hannu HYRIA KOULUTUS OY:N URHEILUVALMENNUS - laadullinen tapaustutkimus urheiluvalmennukseen osallistuvien toisen asteen opiskelijoiden ... -
Opiskeluhuollon palveluiden sekä mielialalääkkeiden käyttö toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa
Lehdikko, Emmi; Luoranen, Mira (2022)Monet nuoret kokevat mielenterveydellisiä haasteita, joihin koulujen opiskeluhuollon palvelut ovat ensisijainen avun hakemisen lähde. Lisäksi nuorten mielialalääkkeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Tässä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.