Yritysvastuullisuus markkinasykleissä : ESG-pisteytys osaketuottoa ennakoivana tekijänä Yhdysvaltain osakemarkkinoilla
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Kasvava uhka ilmastonmuutoksesta on lisännyt globaalia sitoutumista ilmastonmuutoksen torjuntaan, ja myös rahoitusmarkkinoilla on keskeinen asema ilmastotavoitteiden saavuttamisessa suuntaamalla investoinnit vastuullisempiin yrityksiin. Kuitenkin sijoittajia sekä tutkijoita on 1970-luvulta lähtien vaivannut kysymys siitä, johtaako vastuullisten yritysten valikoiminen sijoitusportfolioon alhaisempaan taloudelliseen tuottoon, eikä asiasta ole vielä yksimielisyyttä.
Tässä tutkielmassa on tarkasteltu yritysvastuullisuuden ja osakkeen tuoton välistä yhteyttä Yhdysvaltain osakemarkkinoilla tammikuusta 2017 kesäkuuhun 2022. Tutkielma pyrkii täydentämään aiempaa kirjallisuutta arvioimalla yritysvastuullisuutta osaketuottoa ennakoivana tekijänä paitsi yli ajan, myös erilaisia markkinaympäristöjä kuvastavilla kapeammilla tarkastelujaksoilla. Empiirinen tarkastelu on toteutettu lineaarisella regressioanalyysilla, soveltaen yhteensä kahdeksaa toisistaan hieman poikkeavaa fundamentaalia monifaktorimallia sekä hyödyntäen yritysvastuullisuuden mittarina ESG- pisteytystä.
Koko tarkastelujaksolla korkeampien ESG-pisteytysten yritykset ovat tyypillisesti tuottaneet tarkastelujakson alkuun nähden enemmän ja säilyttäneet arvonsa kriisiaikoina paremmin kuin matalampien ESG-pisteytysten yritykset. Regressioanalyysien tulokset yritysvastuullisuuden ja osaketuoton välisestä suhteesta vaihtelevat käytetystä mallista ja tarkastelujaksosta riippuen. Tulokset kuitenkin osoittavat ESG-pisteytyksen ja osakkeen hinnan suhteen olevan maltillinen, lähes olematon, mutta tarkastelujaksosta riippuen positiivinen, neutraali tai negatiivinen.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Arvosijoittamisstrategian toimivuus Suomen osakemarkkinoilla vuosina 2013-2016 tunnuslukuanalyysiin perustuen
Kinnunen, Roope (2018)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää arvosijoitusstrategian toimivuutta Suomen osakemarkkinoilla vuosien 2013 ja 2016 välisenä aikana tunnuslukuanalyysin avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella arvo- ja kasvuosakkeista ... -
Terrori-iskujen vaikutus osakemarkkinoilla vuosina 2001-2017
Palander, Elmeri (2020)Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdytään terrori-iskujen vaikutukseen osakemarkkinoilla vuosien 2001-2017 välillä. Tutkittavana aineistona ovat Saksan ja Ranskan teknologia-, vakuutus-, lento- ja puolustusyhtiöt. Tutkielma ... -
Indeksirahastojen ja aktiivisten rahastojen performanssianalyysi Suomen osakemarkkinoilla
Parkki, Janne (2022)Rahastosijoittamisen suosion jatkuva kasvu luo tarpeen erilaisille rahastovertailuille ja muille rahastosijoittamiseen liittyville tutkimuksille. Tässä tutkielmassa tutkittiin Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoille ... -
Volatiliteetti ja tuotot pohjoismaisilla osakemarkkinoilla
Lindqvist, Konsta (2014)Tämän työn tarkoituksena on selvittää, onko Pohjoismaissa havaittavissa alhaisen volatiliteetin anomaliaa ja tutkia volatiliteetin ja osaketuottojen suhdetta. Volatiliteettia mitataan osaketuottojen yhtiökohtaisella ... -
Joukkokäyttäytyminen osakemarkkinoilla : empiirinen testaus S&P 500-indeksin osakkeilla
Mustonen, Jusa (2021)Osakemarkkinoiden joukkokäyttäytymisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa markkinoilla toimivat sijoittajat käyvät kauppaa arvopapereilla siten, että näiden arvopapereiden tuotot yhtenäistyvät. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.