Vuodenaikojen yhteys terveyskäyttäytymiseen ja mielialaan yli 18-vuotiailla suomalaisilla
Terveyskäyttäytyminen on laaja ja moniteoreettinen käsite. Tässä työssä se määritellään terveyskäyttäytymisen sosioekologisen mallin kautta, jossa terveyskäyttäytyminen muodostuu yksilöllisten tekijöiden, yhteiskunnan normien sekä fyysisen ja sosiaalisen ympäristön kautta. Terveyskäyttäytymisen taustalla vaikuttavat tekijät avataan COM-B muutospyörämallin avulla. Myös mielialan on todettu olevan yhteydessä käyttäytymisen käynnistämiseen ja sen pysyvyyteen. Mieliala määritellään pitkäkestoiseksi tunnepitoiseksi tilaksi.
Alueena Suomi omaa leveys- ja korkeuspiirien sekä yhtenäisten ympäristötekijöiden vuoksi omanlaiset sää- ja ilmasto-olosuhteet ja tätä kautta vuodenaikojen ominaispiirteet. Suomalaiseen kulttuuriin lukeutuu muun muassa arvot, perinteet ja tavat sekä tottumukset. Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää vuodenaikojen sekä terveyskäyttäytymisen ja mielialan yhteyttä yli 18-vuotiailla suomalaisilla.
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus toteutettiin kolmeen eri tietokantaan lokakuussa 2022: Medline, PsycInfo ja Medic. Hakulauseke tuotti yhteensä 96 tulosta. Laadunarvioinnin jälkeen katsaukseen valikoitui viisi vuosien 2008–2021 aikana julkaistua tutkimusartikkelia. Tutkimukset olivat suomalaisiin kansallisiin väestötutkimuksiin pohjautuvia määrällisiä poikkileikkaustutkimuksia. Kaikissa tutkimuksissa oli näyttöä, että kausivaihteluita koettiin laajalla osalla vastaajilla. Terveyskäyttäytymisen ja mielialan tulosmuuttujista eniten yhteyttä vuodenaikoihin oli unen pituudella, mielialalla, energiatasoilla ja sosiaalisella aktiivisuudella. Myös ruokahalussa ja painossa oli kausivaihteluita.
Yhtenäiset tulokset osoittavat ilmiön laajuuden sekä jatkotutkimuksien tarpeellisuuden. Tietoa tarvitaan lisää syy-seuraussuhteista, sekä mitkä tekijät kausittaisuudessa altistavat terveyskäyttäytymisen sekä mielialan muutoksille. Myös tarkastelua eriteltyihin ikäryhmiin ja sukupuoliin tarvitaan, jotta väestön terveydenedistämisen toimia olisi mahdollista toteuttaa kohdennetusti.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tietoinen musiikin kuuntelu : toimintatutkimus itsehoitomenetelmän vaikutuksista mielialaan ja tunteisiin
Saarinen, Minna (2021)Työikäisten mielenterveyden haasteet lisääntyvät nopeasti, ja samalla ihmisten vastuuta omasta terveydestä halutaan vahvistaa. Tämä vaatii yksilöiltä tahtoa etsiä itselle sopivia tapoja vaikuttaa omaan hyvinvointiin. ... -
Tasapainoisen elämän ja Kulttuurivoimala-interventioiden vaikutukset ikääntyneen elämänlaatuun ja mielialaan
Tavi-Räisänen, Merja (2011) -
Psykologisen itsehoito-oppaan käyttö lyhytterapiassa : vaikutus mielialaan ja hyvinvointiin sekä oppaan käyttökokemukset
Granlund, Anna (2011)Masennus on toimintakykyä ja elämänlaatua alentava mielialahäiriö, jolla on vakavia seurauksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Oireyhtymä on yleisyydestään huolimatta edelleen alihoidettu, ja kärsii muun muassa ... -
Keski-ikäisten naisten lantionpohjan toimintahäiriöiden yhteys mielialaan
Tikka, Aino (2024)Pelvic floor dysfunctions are quite common among women, and the risk of dysfunction may increase with age and hormonal changes associated with menopause. Pelvic floor dysfunctions have been found to be associated with, for ... -
Nuorten videopelaamisen määrä ja pelaamisen yhteydet terveyskäyttäytymiseen sekä itsearvioituun terveyteen
Lahti, Henri (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 5-, 7-, ja 9-luokkalaisten videopelaamisen määrää, siihen liittyviä sukupuolten välisiä eroja, luokka-asteiden välisiä eroja sekä pelaamisen määrän yhteyksiä, terveyskäyttäytymiseen, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.