”Ilman positiivista pedagogiikkaa en jaksaisi tehdä työtäni” : positiivisen pedagogiikan omaksumisen mahdollistamat muutokset opettajuudessa
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia muutoksia ja käännekohtia positiivinen pedagogiikka on mahdollistanut opettajuudessa. Positiivisella pedagogiikalla tarkoitetaan pedagogista suuntausta, jossa huomio kiinnitetään vuorovaikutukseen ja oppilaan kohtaamiseen. Tutkimuksen keskiössä oli positiivisen pedagogiikan omaksuminen, ja sitä tarkasteltiin opettajien kirjoitettujen ja visuaalisten tekstien kautta. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, miten vahvuusperustaisuus ja luonteenvahvuudet näkyvät opettajien työssä. Tutkimus toteutettiin laadullisesti noudattaen narratiivista tutkimustapaa. Aineisto koostui kymmenen opettajan tarinasta sekä visuaalisesta tuotoksesta, ja aineistoa analysoitiin temaattisen narratiivisen analyysin keinoin. Tulokset ilmaistiin temaattisen jaottelun lisäksi tyyppitarinan sekä visuaalisen kuvauksen muodossa.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että positiivisen pedagogiikan mahdollistamat muutokset koetaan myönteisinä. Tulosten mukaan positiivisen pedagogiikan omaksuminen on muun muassa parantanut opettajien työssäjaksamista, helpottanut yhteistyötä perheiden kanssa ja lisännyt sekä opettajien että oppilaiden hyvinvointia. Positiivisen pedagogiikan omaksumisen myötä yhteishenki on parantunut, ja vahvuuspuhe ja luonteenvahvuudet on omaksuttu osaksi koulujen yhteistä toimintakulttuuria. Tuloksista kävi ilmi, että positiivisen pedagogiikan mahdollistamat muutokset koettiin pääosin opettajuutta syvällisesti muuttaneina tekijöinä. Narratiivinen tutkimusote mahdollisti syvällisen ja moniäänisen ymmärryksen opettajien kokemuksista.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25585]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vahvuusperustainen opetus positiivisen pedagogiikan keinoin alakoulussa
Tikkanen, Anne (2017)Tässä erityispedagogiikan pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin vahvuusperustaista opetusta alakoulussa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten opettajat jäsentävät ja kuvaavat vahvuusperustaista opetusta. Tutkimuksessa ... -
"Mä oon päässy jotenki hirveen lähelle tällä toimintatavalla" : opettajien kokemuksia positiivisen pedagogiikan menetelmien käytöstä alakoulussa
Isopahkala, Heidi (2019)Tässä tutkielmassa tarkastellaan opettajien kokemuksia positiivisen pedagogiikan menetelmien käytöstä alakoulussa. Tarkoituksena on selvittää, kuinka opettajat kuvailevat positiivista pedagogiikkaa ja vahvuusperustaista ... -
Luonteenvahvuudet kouluhyvinvoinnin tukena : kuudesluokkalaisten kokemuksia luonteenvahvuuksien nimeämisestä
Mikkola, Johanna; Peltomäki, Elli (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä luonteenvahvuuksia kuudesluokkalaiset tunnistavat itsessään ja mitä kokemuksia oppilailla on niiden nimeämisestä. Lisäksi tutkittiin oppilaiden kokemuksia luonteenvahvuuksista ... -
"Koulu on päässyt vankilasta" : ilon pedagogiikkaa Halmeniemen vapaalla kyläkoululla
Vainio, Harri (2007) -
Varhaiskasvattajien kokemuksia positiivisen pedagogiikan hyödyntämisestä varhaiskasvatuksessa
Yli-Jylhä, Tiia (2020)Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää varhaiskasvattajien kokemuksia positiivisen pedagogiikan hyödyntämisestä varhaiskasvatuksessa. Tutkimukseni perustui kasvattajien kuvailuihin siitä, millaisena he kokivat positiivisen ...