"Mä oon päässy jotenki hirveen lähelle tällä toimintatavalla" : opettajien kokemuksia positiivisen pedagogiikan menetelmien käytöstä alakoulussa
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan opettajien kokemuksia positiivisen pedagogiikan menetelmien käytöstä alakoulussa. Tarkoituksena on selvittää, kuinka opettajat kuvailevat positiivista pedagogiikkaa ja vahvuusperustaista opetusta. Tarkastelun kohteena on myös, miten positiivinen pedagogiikka näyttäytyy koulun arjessa, millaisilla tavoilla opettajat ovat toteuttaneet positiivista pedagogiikkaa omassa työssään ja millaisia vaikutuksia menetelmän käytöllä on ollut.
Tutkimusaineisto koostuu seitsemän peruskoulun opettajan haastattelusta. Opettajilla on vankkaa työkokemusta opetustyöstä sekä positiivisen pedagogiikan menetelmien soveltamisesta siinä. Teoriaosuudessa perehdytään ensin positiiviseen psykologiaan, josta tutkielman teoreettisena viitekehyksenä kulkeva positiivinen pedagogiikka nousee. Esille tuodaan myös muita positiiviseen pedagogiikkaan linkittyviä teorioita. Aineisto on kerätty teemahaastattelumenetelmää käyttäen ja aineiston analysoinnissa käytetään Amadeo Giorgin kehittämää ja Juha Perttulan tarkentamaa fenomenologista analyysimenetelmää.
Tutkimuksen tuloksina voidaan todeta, että positiivisen pedagogiikan menetelmiä käyttämällä oppilaiden hyvinvointia voidaan lisätä. Myönteiset vaikutukset näkyivät erityisesti luokkailmapiirissä, vuorovaikutussuhteissa, oppilaan minäkuvan vahvistumisessa sekä myös akateemisissa taidoissa. Myös opettajan työn merkityksellisyyden nähtiin lisääntyvän.
Positiivinen pedagogiikka ei ole vielä kovin tunnettu suomalaisessa perusopetuksessa. Se on joustavuudessaan ja vaivattomuudessaan kuitenkin helposti käyttöön otettava menetelmä. Tutkimustulokset osoittavat, että jopa pienilläkin muutoksilla voidaan saada aikaan merkittäviä tuloksia.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25585]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Oppilaiden kokemuksia positiivisen pedagogiikan menetelmien käytöstä peruskoulussa
Toivanen, Virpi (2022)Tässä kasvatustieteen pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin positiivista pedagogiikkaan ja sen menetelmien käyttämisestä peruskoulussa oppilaiden kokemuksien kautta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisia ... -
Vahvuusperustainen opetus positiivisen pedagogiikan keinoin alakoulussa
Tikkanen, Anne (2017)Tässä erityispedagogiikan pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin vahvuusperustaista opetusta alakoulussa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten opettajat jäsentävät ja kuvaavat vahvuusperustaista opetusta. Tutkimuksessa ... -
Varhaiskasvattajien kokemuksia positiivisen pedagogiikan hyödyntämisestä varhaiskasvatuksessa
Yli-Jylhä, Tiia (2020)Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää varhaiskasvattajien kokemuksia positiivisen pedagogiikan hyödyntämisestä varhaiskasvatuksessa. Tutkimukseni perustui kasvattajien kuvailuihin siitä, millaisena he kokivat positiivisen ... -
Positiivisen pedagogiikan kehittämistyön merkityksiä varhaiskasvatuksen henkilöstölle
Talja, Sesse; Heikkinen, Johanna (2022)Tutkimuksessa selvitettiin positiivisen pedagogiikan kehittämistyön merkityksiä Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa kaupungissa. Kehittämistyössä oli mukana kuusi päiväkotia ja näiden henkilöstö. Tutkimuksemme tarkoituksena ... -
”Ilman positiivista pedagogiikkaa en jaksaisi tehdä työtäni” : positiivisen pedagogiikan omaksumisen mahdollistamat muutokset opettajuudessa
Mursula, Aada (2023)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia muutoksia ja käännekohtia positiivinen pedagogiikka on mahdollistanut opettajuudessa. Positiivisella pedagogiikalla tarkoitetaan pedagogista suuntausta, jossa huomio ...