”Jos vain voisin pysyä unessa, voisin pysyä kotona” : pakolaisuuden kokemuksen representaatio neljässä suomalaisessa kuvakirjassa

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen, kuinka pakolaisuutta sekä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kokemuksia esitetään neljässä vuosina 2018–2022 julkaistussa suomalaisessa kuvakirjassa. Kohdeteokset ovat Sanna Pelliccionin Meidän piti lähteä (2018), Tuula Korolaisen ja Meria Palinin Sara ja kadonneet sateet (2020), Frank Furun ja Linda Bondestamin Mutta te ette ole äiti (2021) sekä Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin Lappukaulatyttö (2022). Tutkimukseni sijoittuu lastenkirjallisuuden tutkimuksen kentälle, tarkemmin kuvakirjatutkimuksen piiriin. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat representaatio ja affekti.

Tutkin kohdeteoksia kuvan ja sanan analyysiä yhdistellen. Pyrin tutkimuksessani vastaamaan kysymyksiin: 1. Millaisena sanan ja kuvan synteesi esittää pakolaisuutta ja pakolaisena tai turvapaikanhakijana tulkittavien hahmojen kokemuksia? 2. Millä tavoilla representaatio syntyy teoksissa? 3. Millaisia pakolaisuuteen liittyviä affekteja teosten keskeiset henkilöt kokevat?

Tutkielmastani selviää, että teokset representoivat pakolaisuutta peittelemättömästi ja reaalimaailmaa heijastellen. Pakolaislasten näkökulmasta käsin esitetyt tapahtumat keskittyvät kuvaamaan pakomatkaa tai elämää uudessa maassa. Pakolaisuus kuvataan fyysisesti ja henkisesti raskaana kokemuksena, jota varjostavat erilaiset negatiiviset affektit. Erityisen usein teokset kuvaavat ikävän ja surun eri muotoja.