Luokanopettajaopiskelijoiden ja vastavalmistuneiden luokanopettajien käsityksiä matematiikasta sekä itsesäätelytaitojen ja tunteiden merkityksestä
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä luokanopettajaopiskelijoilla ja vastavalmistuneilla luokanopettajilla on matematiikasta oppiaineena sekä siihen vaikuttavien itsesäätelytaitojen ja tunteiden vaikutuksesta matematiikan oppimiseen.
Tutkimus on toteutettu laadullisen tutkimuksen menetelmin. Lähestymistapana olemme käyttäneet fenomenografista tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen otoksena oli yhteensä 19 henkilöä. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella, joka lähetettiin tutkittavalle joukolle loppuvuodesta 2022. Tutkimuksesta saatu aineisto analysoitiin fenomenografisella analyysillä.
Tutkimustuloksista kävi ilmi, että luokanopettajaksi opiskelevat ja vastavalmistuneet luokanopettajat pitävät matematiikkaa tärkeänä oppiaineena. Matematiikka oppiaineena on kerrostuva, jolloin perustaitojen hallitseminen ja vahvistaminen osoittautuu tärkeäksi ja matematiikkaa tarvitaan arkipäiväisessä elämässä.
Itsesäätelytaitojen ja tunteiden vaikutuksen tukemisessa opettajan merkitys on tärkeä. Opettajan antama palaute ja osaamistasoa vastaavat tehtävät ovat tärkeitä. Havainnoimalla ja selvittämällä oppilaan osaamistason on mahdollista vaikuttaa oppilaan myönteiseen matematiikkasuhteeseen.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24946]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
”Vessamatikkaa ja taidokkaita lapsia” : varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä matematiikasta ja matemaattisesta lahjakkuudesta
Ahokas, Mari (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella varhaiskasvatuksen opettajien käsityksiä matematiikasta ja matemaattisesta lahjakkuudesta. Aihepiiriä on aikaisemmin tutkittu lähinnä koululaisilla, ja siten varhaiskasvatuksen ... -
Luokanopettajien käsityksiä taitavasta oppijasta ja taitavaan oppimiseen ohjaamisesta
Laakeri, Maria (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata luokanopettajien käsityksiä taitavasta oppijasta ja taitavaan oppijuuteen ohjaamisesta. Tarkoituksena on myös peilata opettajien käsityksiä oppimisen itsesäätelyn teoriaan, ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä kirjallisesta päässälaskusta
Mattila, Mari (2008) -
Luokanopettajien käsityksiä tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksista tulevaisuuden taitojen kehittämisessä
Suuronen, Eeva; Eskola, Laura (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää luokanopettajien käsityksiä siitä, millaisia tulevaisuuden taitoja tieto- ja viestintäteknologia edistää ja edellyttää. Tutkimuksemme teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan ... -
Ekaluokkalaisten käsityksiä matematiikasta
Hietamäki, Elina (2020)Matemaattiset taidot ovat tärkeässä osassa jokapäiväisessä elämässä, sillä matematiikkaa tarvitaan sekä arkipäivän tilanteissa että työelämässä. Tutkimustulosten mukaan suomalaisten peruskoululaisten matematiikkaosaaminen ...