Sisällissodan itsemurhat : itsemurhakuolleisuus 1910-luvun Suomessa

Abstract

Ranskalainen sosiologi Emilé Durkheim esitti vuonna 1897 eurooppalaisten kuolleisuustilastojen pohjalta havainnon, jonka mukaan itsemurhakuolleisuus tyypillisesti laskee sota-aikana. Sittemmin Durkhéimin hypoteesi on saanut osakseen niin vahvistusta kuin myös voimakasta kritiikkiä, ja itsemurhakuolleisuuden on todellisuudessa havaittu nousseen eräiden konfliktien, kuten Suomen sisällissodan aikana.

Virallisten tilastojen perusteella Suomessa tehtiin vuonna 1918 enemmän itsemurhia kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka tilastojen luotettavuutta on kritisoitu, on niitä potentiaalisista puutteistaan huolimatta pidetty riittävän luotettavina. Suomen sisällissodan tapauksessa kyseessä ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen itsemurhakuolleisuuden kasvu, sillä erot sukupuolten välillä olivat merkittäviä; miesten itsemurhakuolleisuus reagoi sota-ajan tapahtumiin naisia voimakkaammin, mutta naisten itsemurhat eivät määrällisesti eronneet vuosikymmenen keskiarvosta. Väestöryhmäkohtainen tarkastelu kuitenkin osoittaa ilmiön olleen vielä tätä monimutkaisempi.

Vastaavasti erot eri alueiden välillä olivat suuria. Itsemurhakuolleisuus oli korkeimmillaan Hämeen, Uudenmaan ja Viipurin lääneissä, joiden alueille sisällissodan väkivaltaisuudet ja tuhot painottuivat muita läänejä voimakkaammin. Vaikka Vaasan läänin väestöstä kaatui muuhun valkoiseen Suomeen suhteutettuna merkittävän suuri osuus, oli läänin itsemurhakuolleisuuden lisäys lähes koko maan alhaisimmalla tasolla. Vaasan osalta huomattavaa oli se, että suuresta kaatuneiden määrästä huolimatta läänin sisällä ei käyty suuria taisteluita ja sotavahingot jäivät vähäisiksi. Punaisen Suomen mittapuulla Turun ja Porin lääni puolestaan oli poikkeuksellinen alue, sillä vaikka kyseisen läänin sota- ja terrorikuolleisuus ylsivät muun punaisen Suomen tasolle, ei alueen itsemurhakuolleisuus kasvanut läheskään samassa suhteessa. Erottavana tekijänä oli se, että läänin lounaisosat säilyivät suurimmilta taisteluilta rintaman kulkiessa Porin pohjoispuolella ja sisällissodan loppuvaiheessa punaiset vetäytyivät alueelta ilman kiivaita lopputaisteluita. Näin ollen Turun ja Porin läänissä sodan taloudelliset vahingot jäivät muuta punaista Suomea vähäisemmiksi. Tutkimuksen perusteella pelkkä sodan väkivaltaisuus ei itsessään riitä selittämään itsemurhakuolleisuuden kasvua, vaan keskeistä oli se, millä tavoin sota vaikutti yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, jokapäiväisiin elinmahdollisuuksiin ja taloudellisen hyvinvoinnin muuttujiin.