Yhdysvaltain etelävaltiot kulttuurillisten ja yhteiskunnallisten muutosten kourissa : etelävaltiolaisten henkilökohtaisista kirjoituksista esiinnousseita teemoja Yhdysvaltain sisällissodan ja jälleenrakennuksen aikakausina vuosina 1860–1870

Abstract

Pro Gradu -tutkielmassani tarkastelen Yhdysvaltain sisällissotaa etelän näkökulmasta kolmen alkuperäislähteistä nousseen teeman kautta. Pohdin, miten nationalismi ja isänmaallisuus näkyivät etelässä; miten ihmiset kuvailevat itseään ja toisaalta pohjoisvaltiolaisia? Millainen viholliskuva heillä on? Lisäksi mietin, miten orjuus näkyi aikalaiskirjoittajien teksteissä. Miten orjuutta ja orjia kuvailtiin, ja miten heidän vapautumiseensa suhtauduttiin? Entä millä tavoilla orjuutta oikeutettiin? Viimeisenä tutkin miten naisten asema muuttui sodan aikana. Miten naiset kuvailivat itseään ja toimiaan sodan aikana ja sen jälkeen? Lähteinäni olen käyttänyt Documenting the American South -sivustolta löytämiäni aikalaismateriaaleja sekä aiheisiin liittyvää tutkimuskirjallisuutta. Metodeina olen työssäni hyödyntänyt lähilukua sekä diskurssianalyysiä. Yhdysvaltain sisällissota käytiin vuosina 1861–1865 pohjoisen Unionin ja etelän Konfederaation välillä. Konfederaatioon kuuluivat Yhdysvaltojen eteläosissa sijainneet osavaltiot, jotka erosivat Yhdysvalloista protestina pitkäaikaisten erimielisyyksien sekä orjuutta vastustaneen presidentin valinnan vuoksi. Etelävaltioille orjuus oli taloudellisen järjestelmän kulmakivi, jota pidettiin myös osana etelän kulttuuria. Neljä vuotta kestäneen sodan jälkeen pohjoisen Unioni voitti, jonka jälkeen eteläiset osavaltiot liitettiin takaisin Yhdysvaltoihin. Alkoi jälleenrakennuksen aika. Jälleenrakennuksen ajaksi kutsutaan sotaa seuranneita vuosia, jolloin varsinkin sodassa paljon tuhoja saanutta etelää alettiin rakentaa uudelleen sekä infrastruktuurisesti että aatteellisesti. Sodan suurin muutos oli orjien vapauttaminen, joka vaikutti huomattavasti etelävaltiolaisten elämään, niin valko- kuin tummaihoisten. Vapautuminen ei kuitenkaan merkittävästi parantanut tummaihoisten oloja etelässä, joissain tapauksissa jopa päinvastoin. Rotuerottelun vuoksi heidän oli vaikea saada töitä tai samoja oikeuksia kuin valkoihoisilla oli. Ajankuvaa leimaa myös väkivallan kulttuuri, jonka uhriksi tummaihoiset valitettavasti usein joutuivat. Naisten yhteiskunnallinen asema parani sodan myötä, ainakin vähäksi aikaa. Miesten lähdettyä rintamalle naisten tuli hoitaa perhettä ja kotia. Naiset osallistuivat aktiivisesti myös sotaan kotoa käsin ompelemalla tarvikkeita rintamalle, järjestämällä varainkeruutapahtumia ja toimimalla vapaaehtoistyössä. Myös työelämästä tuli naisille tuttua, sillä esimerkiksi tehtaat tarvitsivat työntekijöitä miesten lähdettyä sotaan. Erityisesti sairaanhoidon tehtävissä naisia tarvittiin paljon, ja sen kautta naisille tuli tunne, että heidän työtään arvostettiin. Työstä tulikin naisille tärkeä keino toimia itsenäisesti ja omatoimisesti.