Sisällissodan itsemurhat : itsemurhakuolleisuus 1910-luvun Suomessa
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Ranskalainen sosiologi Emilé Durkheim esitti vuonna 1897 eurooppalaisten kuolleisuustilastojen pohjalta havainnon, jonka mukaan itsemurhakuolleisuus tyypillisesti laskee sota-aikana. Sittemmin Durkhéimin hypoteesi on saanut osakseen niin vahvistusta kuin myös voimakasta kritiikkiä, ja itsemurhakuolleisuuden on todellisuudessa havaittu nousseen eräiden konfliktien, kuten Suomen sisällissodan aikana.
Virallisten tilastojen perusteella Suomessa tehtiin vuonna 1918 enemmän itsemurhia kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka tilastojen luotettavuutta on kritisoitu, on niitä potentiaalisista puutteistaan huolimatta pidetty riittävän luotettavina. Suomen sisällissodan tapauksessa kyseessä ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen itsemurhakuolleisuuden kasvu, sillä erot sukupuolten välillä olivat merkittäviä; miesten itsemurhakuolleisuus reagoi sota-ajan tapahtumiin naisia voimakkaammin, mutta naisten itsemurhat eivät määrällisesti eronneet vuosikymmenen keskiarvosta. Väestöryhmäkohtainen tarkastelu kuitenkin osoittaa ilmiön olleen vielä tätä monimutkaisempi.
Vastaavasti erot eri alueiden välillä olivat suuria. Itsemurhakuolleisuus oli korkeimmillaan Hämeen, Uudenmaan ja Viipurin lääneissä, joiden alueille sisällissodan väkivaltaisuudet ja tuhot painottuivat muita läänejä voimakkaammin. Vaikka Vaasan läänin väestöstä kaatui muuhun valkoiseen Suomeen suhteutettuna merkittävän suuri osuus, oli läänin itsemurhakuolleisuuden lisäys lähes koko maan alhaisimmalla tasolla. Vaasan osalta huomattavaa oli se, että suuresta kaatuneiden määrästä huolimatta läänin sisällä ei käyty suuria taisteluita ja sotavahingot jäivät vähäisiksi. Punaisen Suomen mittapuulla Turun ja Porin lääni puolestaan oli poikkeuksellinen alue, sillä vaikka kyseisen läänin sota- ja terrorikuolleisuus ylsivät muun punaisen Suomen tasolle, ei alueen itsemurhakuolleisuus kasvanut läheskään samassa suhteessa. Erottavana tekijänä oli se, että läänin lounaisosat säilyivät suurimmilta taisteluilta rintaman kulkiessa Porin pohjoispuolella ja sisällissodan loppuvaiheessa punaiset vetäytyivät alueelta ilman kiivaita lopputaisteluita. Näin ollen Turun ja Porin läänissä sodan taloudelliset vahingot jäivät muuta punaista Suomea vähäisemmiksi. Tutkimuksen perusteella pelkkä sodan väkivaltaisuus ei itsessään riitä selittämään itsemurhakuolleisuuden kasvua, vaan keskeistä oli se, millä tavoin sota vaikutti yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, jokapäiväisiin elinmahdollisuuksiin ja taloudellisen hyvinvoinnin muuttujiin.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24984]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Suomalainen ravinto- ja nautintoaineteollisuus 1884–1938 : ensimmäisen maailmansodan, itsenäistymisen ja sisällissodan vaikutus toimialan kehitykseen
Rauhala, Aleksi (2019)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen suomalaisen ravinto- ja nautintoaineteollisuuden kehitystä vuosina 1884–1938 sekä tutkin, miten ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäistyminen ja sisällissota vaikuttivat toimialan ... -
Vapaussota, luokkasota ja kansalaissota vapauttamisen ja puolustautumisen puheenparsina : sisällissotakäsitteellistyksien politologinen luenta
Kivilahti, Eerik (2021)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen sisällissotaa koskevien käsitteellistyksien, kuten vapaussodan, luokkasodan ja kansalaissodan merkitystä näkökulmasta, jossa nämä käsitteellistykset ymmärretään sellaisina poliittisten ... -
Kiveen hakattu historia : sotamuistomerkit sisällissodan ylevöittäjinä, historiallistajina ja julkisen vaikenemisen ilmentäjinä vuosina 1918-1939
Sarkamo, Ville (Suomen Historiallinen Seura; Historian Ystäväin Liitto, 2018) -
Yhdysvaltain etelävaltiot kulttuurillisten ja yhteiskunnallisten muutosten kourissa : etelävaltiolaisten henkilökohtaisista kirjoituksista esiinnousseita teemoja Yhdysvaltain sisällissodan ja jälleenrakennuksen aikakausina vuosina 1860–1870
Simpanen, Jenna (2021)Pro Gradu -tutkielmassani tarkastelen Yhdysvaltain sisällissotaa etelän näkökulmasta kolmen alkuperäislähteistä nousseen teeman kautta. Pohdin, miten nationalismi ja isänmaallisuus näkyivät etelässä; miten ihmiset kuvailevat ... -
Kuusankoski 1904–1918 : Suomen sisällissota paikallisena ilmiönä
Vuorinen, Marja (Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry., 2019)