Akateemisten työntekijöiden diskurssit, identiteetit ja toimijuus yhdistyneessä Tampereen yliopistossa
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät vuonna 2019. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli syventää ymmärrystä yhdistymisprosessista tarkastelemalla sitä akateemisten työntekijöiden näkökulmasta uuden julkisen johtamisen kontekstissa. Erityisesti tutkittiin sitä, millaisia diskursseja työntekijöiden puheessa esiintyi yhdistyneeseen yliopistoon liittyen ja millaiseksi he rakensivat ammatillista identiteettiään ja toimijuuttaan.
Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa yhdistyneen Tampereen yliopiston työntekijää, ja sitä analysoitiin diskurssianalyysin avulla. Aineistosta tunnistettiin viisi työntekijöiden käyttämää diskurssia, jotka kuvasivat heidän jaettua sosiaalista todellisuuttaan: ydintyödiskurssi, hallintodiskurssi, kumppanuusdiskurssi, riippumattomuusdiskurssi ja yhteistyödiskurssi.
Entisten yliopistojen eli nykyisten kampusten väliset jännitteet tulivat ilmi siinä, mitä diskursseja eri kampusten työntekijät käyttivät. Kuitenkin yhdistyneen yliopiston monitieteisyydestä puhuttiin myös vahvuutena. Tutkimuksen tulokset olivat monilta osin samansuuntaiset kuin aiemmat Tampereen yliopistojen yhdistymistä käsitelleet ja akateemisten työntekijöiden identiteettiä ja toimijuutta käsitelleet tutkimukset.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [27629]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Ollaan vähän jokaisen suon mutkassa käsillä haromassa" : keskijohdon esimiesten diskurssit johtajuudesta ja ammatillisista identiteeteistä
Vainionpää, Mirva (2018)Tämän tutkimuksen keskeisenä ilmiönä tarkastellaan diskursiivisen lähestymistavan avulla, miten julkisella sektorilla työskentelevät keskijohdon esimiehet puhuvat ja sanallistavat omaa johtajuuttaan ja ammatillisia ... -
Musiikinopettajan ammatti-identiteetin kehittyminen Jyväskylän yliopistossa musiikkikasvatuksen koulutusohjelmassa
Räsänen, Outi; Vänni, Sini (2005) -
Tekniikan alalla opiskelevien naisten ammatillisen identiteetin diskurssit : sukupuoli osana ammatillista identiteettiä
Lehtonen, Maija (2021)Tämä laadullinen tapaustutkimus tarkastelee miesenemmistöisellä alalla opiskelevien naisten ammatillista identiteettiä ja sukupuolta osana sitä. Suomessa työelämän ja opintojen sukupuolen mukainen jakautuminen eli segregaatio ... -
Strategian merkityksellistäminen esihenkilöiden strategiadiskursseissa : "operatiiviset toimet syö strategiaa aamupalaksi"
Koivuniemi, Jutta (2022)Tutkimus nojaa sosiaalisen konstruktionismin, strategiatutkimuksen ja merkityksellistämisen teoriataustaan. Kiinnostus kohdistuu strategian toteuttamisen diskursseihin työkäytännöissä, strategian herättämiin tunteisiin ... -
Nuorten liike-elämän ammattilaisten työidentiteetit rakentuvat vuorovaikutuksessa
Toivanen, Kirsi-Marja (Prologos ry, 2021)