Lastensuojeluasiakkuus ja huoltajien häpeä
Tekijät
Päivämäärä
2022Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella lastensuojeluprosessissa olevien huoltajien ja vanhempien häpeän ilmenemismuotoja sekä keinoja, joiden avulla voidaan vähentää häpeän kokemuksia. Tutkielmaa taustoitetaan häpeän syntyyn ja olemassaoloon liittyvällä kirjallisuudella mukaan lukien häpeän sietokykyteorian eri ulottuvuudet.
Kirjallisuuskatsauksen tutkimusaineisto koostui viidestä (n=5) vertaisarvioidusta Englannissa tehdystä tutkimusartikkelista. Aineisto valikoitui ennalta määriteltyjen sisäänotto- ja poissulkukriteerien perusteella. Ensimmäisen karsinnan jälkeen artikkeleita oli kahdeksan, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen artikkeleita valikoitui viisi. Valikoitunut aineisto käsittelee sekä huoltajien että vanhempien häpeäkokemuksia, joilla oli asiakkuus Englannin lastensuojelujärjestelmässä. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Aineiston analyysin tuloksena muodostui kolme alateemaa, jotka sijoittuivat kahden pääteeman alle: 1) huoltajien kokema moniulotteinen häpeä ja 2) huoltajien häpeää vähentävät tekijät. Analyysin tuloksena selvisi, että pelkkä sosiaalityöntekijän läsnäolo voi aiheuttaa huoltajilla ja vanhemmilla häpeän kokemuksia. Häpeää aiheuttaa myös sosiaalityöntekijän negatiivinen arvostelu vanhemmuutta kohtaan. Tulosten mukaan sosiaalityöntekijän mukana olo palavereissa voi aiheuttaa huoltajalle tunteen vanhemmuuden arvostelusta. Huoltajien ja vanhempien häpeä ilmenee korostuneena tarpeena selviytyä yksin ja jättää kertomatta perheen todelliset tuen tarpeet sosiaalityöntekijälle. Huoltaja voi myös käyttäytyä aggressiivisesti sekä piiloutua tarjotulta avulta. Häpeä voi myös ilmetä huoltajan tai vanhemman näennäisellä yhteistyöllä, jolloin todelliset ongelmat jäävät eivät ilmene ja perhe ei saa tarvitsemaansa apua.
Tutkielman tulosten perusteella sosiaalityöntekijän kunnioittava ja empaattinen kohtaaminen vähentää huoltajan kokemusta häpeästä. Huoltajien häpeää voi vähentää sosiaalityöntekijän ymmärrys häpeästä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5310]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lapsen kokema väkivalta : kuvaileva kirjallisuuskatsaus
Röntynen, Pia (2022)Sosiaalityössä väkivallan uhreja ja tekijöitä voi kohdata millä tahansa sektorilla ja tällöin on merkityksellistä ymmärtää, millaisesta ilmiöstä on kyse. Työssäni lastensuojelun sosiaalityössä väkivalta on keskeinen ilmiö. ... -
Huoltajien näkemyksiä digitaalisen median ikärajoista varhaiskasvatusikäisillä lapsilla
Hirvonen, Julius (2024)Digitaalinen media on median muoto, jota käytämme digitaalisesti. Digitaalinen media on vahvasti osa lapsuutta pelien, lastenohjelmien ja elokuvien kautta. Tämä näkyy lasten leikeissä ja heidän käyttämissään kulutustuotteissa. ... -
Huoltajien osallisuus tukea tarvitsevan lapsen varhaiserityiskasvatuksessa
Vesikko, Kiia-Lotta; Liikala, Vilma (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tukea tarvitsevien lasten huoltajien näkemyksiä osallisuudestaan varhaiserityiskasvatuksessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten huoltajien osallisuus lapsensa varhaiskasvatuksessa ... -
Lapsen ja huoltajien ääni esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen asiakirjoissa
Savia, Mari (2019)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten lapsen ja huoltajien ääni ilmenee ja millaisia funktioita nämä äänet saavat esi- ja alkuopetuksen kolmiportaisen tuen dokumenteissa. Tutkimusaineisto koostui 38:sta kolmiportaisen ... -
"Joskus lapsen aloitteesta, joskus aikuisen aloitteesta - sopivan hetken tullen." : huoltajien käsityksiä alakouluikäisten lasten seksuaalikasvatuksesta
Vuorela, Veera; Ranto, Mikaela (2021)Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaisia käsityksiä alakouluikäisten lasten huoltajilla on seksuaalikasvatuksesta. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella, millaista seksuaalikasvatusta huoltajat toteuttavat kotona ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.