Ärtymyksen merkitykset ja motiivit 1890-luvun Suomen lehtiartikkeleissa ja yleisönosastokirjoituksissa

Abstract

Käsittelen tässä artikkelissa 1800-luvun lopun luku- ja kirjoitustaitoisten suomalaisten käsityksiä ärtymyksen kaltaisten tunteiden julkisesta ilmaisusta. Käytän tutkimuksen pääaineistona 1890-luvun sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleita sekä yleisönosastokirjoituksia. Artikkelini osoittaa, että ärtymyksen kaltaisten tunteiden hillintää arvostettiin, mutta käytännön tasolla ihmiset saattoivat käyttäytyä hyvinkin aggressiivisesti yleisönosastoilla, erityisesti puolustaessaan henkilökohtaista tai kollektiivista kunniaansa. Ärtymyksen kaltaisten tunteiden yhteydessä puhuttiin sallitusta jumalallisesta pyhästä vihasta sekä syntisestä ja rangaistavasta ihmisen vihasta. Ihminen oli vastuussa omista tunteistaan ja hänen oli opittava hillitsemään niitä kristinuskon avulla. Kiivaus tarttui, sillä oli yhteys ihmisen sivistystasoon ja se aiheutti väkivaltaa ja terveyshuolia. Lehtiteksteissä viitattiin koleerisiin ja intohimoisiin luonteisiin, ja pidettiin yllä humoraaliopin traditiota. Yleisönosastoilla ilmaistut ärtymyksen tyyppiset tunteet toimivat käytänteinä ja niillä oli performatiivinen, asioita muuttava luonne.