Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten vanhempien näkemyksiä yhteistyöstä varhaiskasvatuksessa
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin neuropsykiatrisesti oireilevien lasten
vanhempien näkemyksiä yhteistyöstä varhaiskasvatuksessa. Lisäksi tutkimus
pyrki selvittämään, millaisena vanhemmat kokevat oman roolinsa lapsen tuen
suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineisto kerättiin
haastattelemalla viittä vanhempaa, joiden lapsilla oli ADHD:n tai autismikirjon
häiriön oireita. Neljällä vanhemmista lapset olivat varhaiskasvatuksessa ja yhden
lapsi oli jo koulussa. Tutkimusaineisto analysoitiin sisällönanalyysilla aloittaen
aineistolähtöisesti, mutta analyysi sisälsi lopulta teoriaohjaavan tavan piirteitä.
Tutkimus osoittaa vanhempien painottavan koulutusta
varhaiskasvatuksen henkilöstön tietämyksen kehittymisessä ja osaamisessa
tunnistaa tuen tarpeita. Vanhempien näkemykset heijastavat myös
vuorovaikutuksen ja tiedonkulun merkitystä yhteistyössä. Pääosin vanhemmat
kokivat olevansa yhteistyön tasavertaisia osapuolia, joita kuultiin lastensa
asiantuntijoina. Yhden vanhemman vastakkainen kokemus puolestaan kertoi
lapsen tuen puuttumisesta ja henkilöstön vanhempaa syyllistävästä
suhtautumisesta.
Kaiken kaikkiaan vanhempien näkemykset yhteistyöstä kertovat
moninaisista kokemuksista, joissa saattoi olla vaihtelua yksittäisenkin lapsen
varhaiskasvatuspolulla. Koulutus, vanhempien kuuleminen sekä avoin ja
kunnioittava vuorovaikutus nousevat aineistosta merkittäviksi yhteistyötä
määrittäviksi tekijöiksi.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tiedon välittämistä vai perhelähtöistä yhteistyötä? : varhaiskasvatuksen henkilökunnan kokemuksia päivittäisestä yhteistyöstä tukea tarvitsevien lasten vanhempien kanssa
Jansson, Salla (2021)Tässä kehittämistutkimuksessa tarkasteltiin merkityksellisiä tekijöitä vanhempien kanssa toteutettavassa päivittäisessä yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilökunnan näkökulmasta. Lisäksi selvitettiin, miten työntekijät ... -
Vanhempien kokemuksia yhteistyöstä arviointikeskusteluissa
Hassinen, Eveliina (2021)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia vanhemmilla on yhteistyöstä koulun kanssa arviointikeskusteluissa. Tutkimuksessa halutaan selvittää, mitä sisältöjä keskusteluissa on ja millaisina ... -
Vanhempien osallistuminen varhaiskasvatuksessa työntekijöiden näkökulmasta
Rauhala, Marikki (2021)Tässä varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin vanhempien osallistumisen kysymyksiä varhaiskasvatuksen opettajien näkökulmasta. Aihe on ajankohtainen, sillä vanhempien osallisuudesta säädetään suhteellisen ... -
Varhaiskasvatuksessa Suomi liputtaa vanhempien vaikutusmahdollisuuksien puolesta
Alasuutari, Maarit (Toinen Aatos Oy, 2022)Suomi on aktiivisesti mukana varhaiskasvatuspalvelujen kansainvälisessä kehittämisyhteistyössä. Tämän myötä kumppanuusajattelu on noussut myös meillä vanhempien ja varhaiskasvattajien yhteistyön perustaksi. Nyt uudet ... -
”On jätetty perheenä yksin” : nepsy-lasten vanhempien kokemuksia palvelujärjestelmän väliinputoamisesta
Sinisalo, Vilma (2022)Tässä maisterintutkielmassani tarkastelen neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivien lasten vanhempien kokemuksia palvelujärjestelmän väliinputoamisesta. Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja heidän perheidensä asema ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.