Henkinen hyvinvointi ja perheresilienssi pandemia-aikana : luontoliikunnan rooli perheiden kokemana
Tekijät
Päivämäärä
2022Vuonna 2019 alkanut koronapandemian on haastanut henkisen hyvinvoinnin osatekijöitä: elämän merkityksellisyyttä, mielekkyyttä ja turvallisuutta. On tarpeellista tarkastella, mikä on ihmisille kriisien keskellä merkitsevää ja selviytymistä tukevaa. Luonto on lukuisin tutkimuksin osoitettu ihmiselle luontaisesti eheyttäväksi ympäristöksi, joka lisää sisäistä rauhaa, elämän mielekkyyttä ja arvostusta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisena perheet ovat kokeneet luontoliikunnan roolin perheresilienssin näkökulmasta pandemia-aikana.
Tutkimuksessa haastateltiin viittä perhettä, jotka rekrytoitiin Liikkuva Perhe -hankkeen ennakkotietojen perusteella eniten ulkoilleista perheistä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidusti, perhekohtaisesti erikseen perheen lapsille ja vanhemmille. Aineisto litteroitiin perustasolla, ja sitä lähestyttiin suunnatun aineistonanalyysin kautta.
Perheet olivat kokeneet pandemia-ajan raskaimmin etäkoulun aikaan, jolloin sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen, sekä työn ja lasten opettamisen yhteensovittaminen aiheuttivat haasteita. Esiin nousseita koronatuntemuksia olivat muun muassa pelko sairastumisesta, epätietoisuus ja tylsyys. Kuvaamistaan haasteista huolimatta haastateltavat kokivat perheensä voineen henkisesti hyvin. Pandemia oli lisännyt perheiden luontoliikunta-aktiivisuutta, ja etenkin kodin läheisyydestä löytyvän luonnon koettiin olevan luontoliikunta-aktiivisuutta edistävää. Haastatellut lapset ja vanhemmat kuvasivat luontosuhdettaan hyväksi. Kaikki haastatellut kertoivat yhteisen luontoliikunnan jälkeen tuntuvan mukavalta ja rennolta. Tämä kokemus yhdisti kaikkia haastateltuja luontoliikunnan sää-, seura- tai aktiviteettimieltymyksistä huolimatta. Perheen yhteinen luontoliikunta koettiin hyvinvointia tukevana, voimauttavana, palauttavana, rauhoittavana, sekä sopua, kiitollisuutta, myönteisyyttä ja toiveikkuutta lisäävänä. Luontoliikunta osoittautui oivaksi tavaksi tukea perheen resilienssiä laadultaan parantuvan vuorovaikutuksen, yhteisten toimintatapojen ja rutiinien, joustavuuden ja uuden ideoinnin, sekä yhteyden ja yhteisen ajan kautta pandemia-aikana.
Tutkimustulokset toivat esiin perheiden resilienssin ja voimaantumisen kokemuksia, ja niiden sovellettavuus kulminoituu perheiden henkisen hyvinvoinnin tukemiseen. Tulokset kannustavat tukemaan perheiden luontoliikunnan harrastamista. Lähiluonnon herättämään motivaatioon viitaten kaupunkialueiden ulkoilumahdollisuuksista huolehtiminen on tärkeää. Erilaisten mieltymysten näkökulmasta kuntien olisi tärkeää tarjota ja tiedottaa monenlaisista luontoliikuntamahdollisuuksista. Aihetta olisi hyödyllistä tutkia lisää vähemmän liikkuvien ja luontosuhteeltaan erilaisten perheiden osalta. Luontoliikuntaa olisi mielenkiintoista tutkia perheresilienssiä edistävänä toimintona myös muissa kriiseissä ja haasteissa. Yhteisöllistä resilienssiä voisi tutkia luontoliikunnan näkökulmasta myös koululuokan osalta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Luontoliikunta mielenterveyden edistäjänä ja eheyttäjänä : hyvinvointityökalu ammattikasvatukseen
Kantelus, Katariina (2020)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää miten luontoliikunta vaikuttaa mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Lisäksi tavoitteena on saada käsitys siitä, millä tavoin tutkielmassa havaittuja vaikutuksia voitaisiin ... -
Luontoliikunta ja psyykkinen hyvinvointi
Rinta-Keturi, Anni (2024)Tämä kandidaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa käytetään lähteinä sekä kotimaisia että kansainvälisiä vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita. Tämän kandidaatintutkielman tarkoitus on selvittää, miten luontoliikunta ... -
Varhaisaikuisten kokemuksia elämänmuutoksista ja mielen hyvinvoinnin tukemisesta
Juurikoski, Emma; Lukka, Loviisa (2024)Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdytään varhaisaikuisuuden kehitysvaiheeseen ja mielen hyvinvoinnin tukemisen keinoihin. Tutkielmassa tarkastellaan varhaisaikuisuutta kehitysvaiheena, ja teoriatiedon sekä tutkimukseen ... -
Luontoliikunnan opetuksen määrä ja sisällöt lukion pakollisilla kursseilla
Ylä-Soininmäki, Konsta (2022)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon luontoliikuntaa opetetaan suomalaisissa lukioissa pakollisilla liikunnan kursseilla. Tarkoituksena on myös selvittää, miten luontoliikunnan opetus ... -
Työikäisten kertomuksia pandemia-aikaan liittyvistä haavoittuvuuden kokemuksista
Vasara, Paula (Tampereen yliopisto, 2023)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin aikuisten työikäisten 25–54-vuotiaiden pandemia-ajan kokemuksia. Kirjoitusaineisto kerättiin Tietoarkiston Pennaverkkotyökalulla syksyllä 2021 ja se on osa Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.