Vakavan sanaleikin mahdollisuudet kotimaisen nykyrunouden anagrammeissa ja spoonerismeissa

Abstract

Artikkeli pyrkii tunnistamaan ja analysoimaan sanaleikkejä sellaisena kuin ne näyttäytyvät kotimaisessa nykyrunoudessa, sekä etsimään kirjallisia syitä niiden käyttöön. Fokuksessa ovat kirjain- ja äänneperustaiset sanaleikit. Artikkelissa keskitytään anagrammiin (kirjainten järjestyksen vaihdokset), paragrammiin (kirjainmuunnokset, -virheet) ja spoonerismiin (sananmuunnokset) ja rinnastetaan niitä sellaisiin sukulaisilmiöihin kuin palindromi (kirjaimistoltaan symmetriset tekstit), paronomasia (monimerkityksinen sanaleikki), tai neologismit (uudissanat). Siinä missä arkipuheessa sanaleikit pyrkivät kuulijan (yleensä alatyyliseen) huvittamiseen, mainonnassa tiiviiseen itseironiaan, artikkelin hypoteesin mukaan kotimaisessa nykyrunoudessa sanaleikki kurottautuu huumorin alueelta kirjallisesti kunnianhimoiseksi, pohdituksi ja tekijän kirjoittamiskäsitykseen niveltyväksi taiteelliseksi toiminnaksi. Sanaleikin periaatteita ei käytetä lukijan huvittamiseen, vaan kielen toiminnan tarkkailuun ja ennakoimattomien merkitysten synnyn mahdollistamiseen.

My article investigates the use of wordplay in contemporary poetry, and considers the possibilities of serious wordplay, especially in the context of experimental poetics. The term wordplay refers here not only to puns, as paronomasia (a play on words which sound alike), but also to such letter-based wordplays as palindrome, anagram, spoonerism, and paragram. Unlike puns, these can be seen also as constraints in the way the term has been used in the parlance of OuLiPo, the French group concentrating in rules and structural methods of poetry. Besides this Oulipian context of repeatable rules or procedures, the wordplay is shortly scrutinized from the viewpoints of play, poetic intention or communication, and literary marginal. Typological groupings of the phenomenon are considered, before going into the gist of the article: readings of texts that use anagrams and spoonerisms in literary, poetic, serious (i.e., non-humorous) setting. I argue that anagrams and spoonerisms share structural, methodical and poetical similarities, which separate them from palindrome, paragram, and pun. They both utilize source texts and apply material permutation systematically to the units of verbal manifestations, namely letters or syllables. In the readings I trace the "limited autonomy” of language, the common effect of wordplay: the feeling that language itself has something to say, and, eventually, its connection to the writer's role in the unforeseeable emergency of wordplays.