Kotimainen lavarunous elää 2010-luvulla vahvimmin Poetry slam -kilpailuissa, Helsinki Poetry Connection -runoryhmittymän toiminnassa ja tapahtumissa sekä runoiltojen open mic -osuuksissa. Lavarunous on omien runojen esittämistä esiintymiskonteksti huomioon ottaen ja siihen panostaen, mikä erottaa lavarunouden oleellisesti runonlausunnasta ja -luennasta. Lavarunoudella on erittäin vahvat yhteydet musiikkiin, stand-up–komiikkaan ja rap-lyriikkaan.
Tässä kirjallisuuden pro gradu -työssä tarkastelen suomalaisen tämänhetkisen lavarunouden historiaa, estetiikkaa ja poetiikkaa. Pyrin määrittelemään lavarunouden käsitettä Julia Novakin ja Susan B. A. Somers-Willettin teorioihin ja määritelmiin peilaten, sekä vertailemalla lavarunoutta sen lähitaiteisiin – runonlausuntaan ja -luentaan, musiikkiin, teatteriin, stand-up–komiikkaan ja rap-lyriikkaan. Esittelen Julia Novakin lavarunouden eri ulottuvuuksien analysoimiseen sopivan mallin, joka ottaa huomioon myös esittävän runouden auditiiviset j
a visuaaliset keinot. Novakin mallissa hyödynnetään monitieteisesti esimerkiksi musiikkitiedettä ja -teknologiaa sekä viestintätieteen teorioita.
Lavarunoutta on tutkittu paljon varsinkin Pohjois- ja Etelä-Amerikan konteksteissa. Poetry slam -kulttuuri syntyi 1980-luvulla Yhdysvalloissa työläistaustaisen Marc Smithin toimesta ja sai pian vaikutteita hiphop-kulttuurista rap-lyyrisen spoken word -runouden yleistyessä tapahtumissa. Lopulta lavarunoutta nähtiin useamman kauden verran myös televisiossa. Lavarunouden akateemista tutkimusta on moitittu liiasta kirjoitetun ja puhutun runon erojen selvittelystä ja vertailusta, kun ilmiötä tulisi tarkastella pikemminkin kirjoitetusta tekstistä irrallaan. Tässä työssä erittelen ensin suomalaisen lavarunouden historiaa esittelemällä lyhyesti suomalaista kirjallisuushistoriaa nostaen esiin suulliseen runouteen ja lavarunouden esteettis-poeettis-poliittisiin periaatteisiin liittyviä ilmiöitä. Lisäksi hahmottelen kotimaisen undergroundin ja hiphop-kulttuurin historiaa, joihin lavarunous juurtuu keskeisesti. Pohdiskelen myös lyhyesti, millaista keskustelua kotimaisella runokentällä käytiin vuosituhanten taitteessa runouden olemuksesta ja voisiko lavarunous asettua osaksi keskustelua jonkinlaisena avantgardistisena ilmiönä.
Analysoin kotimaisen lavarunokentän arvoja ja keinoja vuosina 2013 ja 2014 tekemieni havaintojen pohjalta. Tutkimukseni asettuu osaksi etnografisen tutkimuksen perinnettä, johon kuuluu myös tutkimuksen subjektiivisuus sekä kyseenalaistaminen ja kriittisyys niin kentän tapahtumia kuin omia havainnointeja kohtaan. Tutkimusaineistoni muodostuu painetuista ja internetiin kirjoitetuista teksteistä, kenttämuistiinpanoista ja videotaltioinneista Runopuulaaki-tapahtumista. Keskityn lavarunouteen sen esityskontekstissa enkä ole pyytänyt esiintyjiltä tekstejä tai käsikirjoituksia runoista jälkikäteen. Osoitan lopuksi, että lavarunouden kenttä tarjoaa monia tutkimusaiheita esimerkiksi kirjallisuuden ontologisiin kysymyksiin reaalisen ja fiktiivisen maailman suhteista sekä monitieteisiä lähestymiskulmia runouden erittelyyn ja analyysiin. Spekuloin myös kotimaisen lavarunouden mahdollisuuksia kehittyä kentän vakiintumisen ja itsensä tiedostavuuden lisääntyessä.
...
