Tapaustutkimus: neljän viikon alppimajajakson fysiologiset vasteet naismaastohiihtäjän hengitys- ja verenkiertoelimistössä

Abstract

Hypoksian eli alhaisen sisäänhengitysilman happiosapaineen tiedetään aiheuttavan monia fysiologisia vasteita ja adaptaatioita hengitys- ja verenkiertoelimistössä. Neljän viikon live high train low -korkeanpaikanharjoittelumallin (LHTL) mukaisella alppimajajaksolla (AJ) voidaan saavuttaa 2–10 %:n parannus elimistön kokonaishemoglobiinimassassa (tHbmassa). tHbmassa on selvästi yhteydessä maksimaaliseen hapenottokykyyn (VO2max), joka on yksi keskeisimmistä maastohiihtäjän suorituskykyyn vaikuttavista fysiologisista tekijöistä. tHbmassa-vaste on todettu hyvin yksilölliseksi sekä eri yksilöisen välillä että saman yksilön sisäisesti eri korkeanpaikanharjoitusjaksojen välillä. Yksilöllisen vaihtelun takia on perusteltua analysoida yksittäisen urheilijan fysiologisia vasteita ja adaptaatioita korkeanpaikanharjoittelusta. Tarkan ja pitkäjänteisen yksilöllisen analysoinnin avulla voidaan löytää vasteiden ja suorituskyvyn kannalta mahdollisimman optimaalisia tapoja suorittaa korkeanpaikanharjoittelua.

Tämän tapaustutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millaisia fysiologisia vasteita ja adaptaatioita naismaastohiihtäjän hengitys- ja verenkiertoelimistössä ilmenee neljän viikon LHTL:n mukaisen AJ:n seurauksena. Tutkimuksen aineisto kerättiin osana laajempaa Jyväskylän yliopiston LHTL:a tutkivaa projektia. Tutkimuksessa oli yhteensä 16 koehenkilöä, joista tämän tutkimuksen koehenkilöksi valittiin satunnaisesti vapaaehtoinen 27-vuotias ja kansallisella tasolla kilpaileva naismaastohiihtäjä.

Tutkimuksessa suoritettiin kymmenen päivän alkuseurantajakso, neljän viikon AJ sekä neljän viikon jälkiseurantajakso. AJ:lla tutkittava asui 2 500 m korkeutta vastaavissa normobaarisessa hypoksiassa korkeuteen sopeutumisjakson jälkeen. Tutkittavan hypoksinen annos oli 1 184 km∙h. Harjoittelu suoritettiin muilta osin merenpinnantason olosuhteissa, mutta AJ:lla tutkittava suoritti viikoittain kaksi tunnin mittaista juoksuharjoitusta hypoksisissa olosuhteissa. Alkuseurantajaksolla mitattiin tHbmassa:n, VO2max:n ja verimuuttujien lähtötasot. tHbmassa mitattiin optimoidulla hiilimonoksidin takaisinhengitysmenetelmällä. Happisaturaatiota mitattiin AJ:lla päivittäin levossa sekä hypoksiaharjoitusten aikana. Verimuuttujista seerumin erytropoietiinin (EPO) pitoisuus analysoitiin myös AJ:n kolmantena päivänä. tHbmassa:n ja verimuuttujien taso mitattiin AJ:n viimeisenä päivänä sekä noin neljä viikkoa AJ:nn päättymisestä. Verimuuttujista EPO:n pitoisuus analysoitiin muista muuttujista poiketen jo kolme viikkoa AJ:n päättymisestä. VO2max:n muutoksia seurattiin AJ:n jälkeen kolmella testillä, jotka suoritettiin jälkiseurantajakson kolmantena, kahdeksantena ja 25. päivänä.

Tutkimuksen keskeisin havainto oli, että neljän viikon LHTL-jakso paransi tutkittavan tHbmassa:a vain maltillisesti (2,7 %). Tutkittavan VO2max (l/min) oli lähtötasoa 1,5 % alhaisempi kaksi päivää AJ:n jälkeen ja lähes sama kuin lähtötasolla 25. päivää AJ:n jälkeen. Teoreettisen VO2max:n perusteella LHTL-jakso saattoi edesauttaa tutkittavaa saavuttamaan paremman kestävyyssuorituskyvyn noin neljä viikkoa AJ:n jälkeen. Tulevaisuudessa olisi suositeltavaa tutkia tutkittavan mahdollisia LHTL-jaksoja, jotta saataisiin enemmän tietoa LHTL:n hyödyistä tutkittavalle sekä jakson optimaalisesta toteuttamisesta hänen kohdallaan.