Tässä tutkielmassa selvitettiin kestävän kehityksen opettamista projektioppimisen avulla. Tutkielman kirjallisessa osassa selvitettiin, miten käsite kestävä kehitys on määritelty globaalisti sekä Suomessa valtion viranomaisten toimesta. Lisäksi selvitettiin, miten kestävä kehitys ilmenee kemian opetuksessa. Kirjallisessa osassa selvitettiin monialaisia oppimismenetelmiä, erityisesti projektioppimista, sekä kemian opettamisessa käytettäviä opetusmenetelmiä ja oppimisympäristöjä.
Kestävän kehityksen kolme osa-aluetta, ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen osa-alue, liittyvät kiinteästi toisiinsa, mutta niiden painotus opetuksessa vaihtelee. Suomessa ja monissa länsimaissa ympäristöasiat, ilmaston lämpeneminen ja luonnonvarojen riittävyys ovat vahvasti esillä sekä mediassa että koulujen opetussuunnitelmissa. Kehitysmaissa puolestaan korostetaan sosiaalisia ja kulttuuriin liittyviä arvoja. Kestävän kehityksen taloudellisiin vaikutuksiin eri maiden oppitunneilla ei ju
urikaan kiinnitetä huomiota.
Projektioppiminen on oppilaslähtöinen oppimismenetelmä, jonka tarjoamia mahdollisuuksia kestävän kehityksen koulutuksessa tutkitaan. Projektioppimisessa korostuvat ryhmätyö- ja vuorovaikutustaidot, tiedon hankinta ja jakaminen, tulosten raportointi sekä niiden kriittinen tarkastelu. Projektit ovat yleensä oppiainerajat ylittäviä ja projektin aikana oppilaat voivat käyttää apunaan tietotekniikkaa, äidinkieltä tai kuvaamataitoa. Ajan riittävyys sekä ryhmän hallinta koetaan projektioppimisen isoimmiksi haasteiksi.
Tutkielman kokeellinen osa toteutettiin kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa analysoitiin vaihto-opiskelijoiden kokemuksia projektioppimisesta sekä heidän kestävän kehityksen kurssilla tuottamaansa materiaalia. Toisessa osassa suunniteltiin ja toteutettiin peruskoulun kemian oppitunnille oma kestävän kehityksen projektityö.
Tutkimuksen avulla selvitettiin opiskelijoiden kokemuksia sekä opettajan roolia projektioppimisessa. Lisäksi selvitettiin, miten projektioppiminen tukee kestävän kehityksen ymmärtämistä.
Tutkimuksen perusteella projektioppiminen koettiin omaa ajattelua kehittävänä ja vuorovaikutusta lisäävänä opetusmenetelmänä. Lopputulokseltaan avoin projekti koettiin haastavana, mutta sen avulla vaihto-opiskelijoille luotiin merkityksellinen oppimiskokemus, jota he voivat soveltaa tulevina opettajina omassa opetuksessaan. Peruskoulussa yhdessä tekeminen, sekä mahdollisuus näyttää omaa osaamistaan posterin visuaalisen ilmeen tai suullisen esittämisen avulla, näytti lisäävän oppilaiden motivaatiota projektioppimista kohtaan.
Tutkimuksen perusteella opettajan roolina oli toimia ohjaajana ja neuvonantajana, mutta myös valvojana ja arvioijana. Opettajan oma motivaatio ja persoona vaikuttivat oppilaiden motivaatioon sekä oppitunnilla viihtymiseen. Helposti lähestyttävä, kannustava ja oppilaiden hyvinvoinnista kiinnostunut opettaja loi luokkaan turvallisen ja oppimista tukevan ilmapiirin myös verkon välityksellä.
Tutkimuksen perusteella projektioppiminen lisäsi opiskelijoiden ymmärrystä kestävästä kehityksestä. Sekä vaihto-opiskelijat että peruskoululaiset kiinnittivät projektin edetessä aiempaa enemmän huomiota siihen, miten omat kulutustottumukset vaikuttavat lähialueen lisäksi myös koko maapallon hyvinvointiin. Käsitettä kestävä kehitys ei enää liitetty pelkästään ympäristöasioihin, vaan opiskelijat tiedostivat kestävän kehityksen vaikuttavan myös talouteen sekä ihmisen omaan, henkiseen hyvinvointiin. Kemian ja kestävän kehityksen yhteenliittymää peruskoululaisten oli vaikeampi havaita. Luonnonvarojen rajallisuus oli tiedostettu, mutta silti oppitunnilla tehtyjen havaintojen ja tutkimuksen perusteella kohtuullinen reagenssien käyttö ja vaarallisen jätteen hävittäminen on oppilaille vieras asia.
...
